Korpimaa* · 10.07.2015

Yhteistyöllä toimeliaisuutta lasten arkeen

            
Poni on mukana toiminnassa, erityisesti kärryajelua harjoitellessa! Kuvaaja: Taru Pikkarainen

Poni on mukana toiminnassa, erityisesti kärryajelua harjoitellessa! Kuvaaja: Taru Pikkarainen

– Kunpa tämä jatkuisi kymmenen kertaa, huikkaa tyttö ja astuu tallin ovesta sisään.

– Mä haluun tehä tätä vielä, sanoo poika, hakee talikon ja jatkaa hevosen kakkojen etsintää karsinasta.

Maalla on mukavaa -pienryhmän toiminta on täydessä vauhdissa. Ohjaajat huomioivat jokaista ja opastavat seuraaviin tehtäviin. Tallitöiden jälkeen hevoset voidaan taluttaa sisään harjattaviksi. Energinen ja vilkas poika pysähtyy yllättäen hevosen eteen ja sanoo:

– Minua pelottaa, en uskalla mennä hevosen karsinaan.

Ohjaaja pysyy rinnalla, karsinaan mennään vasta kun lapsesta siltä tuntuu. Ristinkantajat ry on tarjonnut vuodesta 2013 Maalla on mukavaa -pienryhmätoimintaa alakoululaisille.

– Tänä vuonna kolmannen kerran pidetty pienryhmä on osoittanut, että tällaiselle toiminnalle on tarvetta Sotkamossa, kertoo yhdistyksen varapuheenjohtaja, sosionomi (AMK) ja luonto-ohjaaja Heidi Kotilainen.

Ryhmässä opetellaan yhdessä olemisen taitoa retkeilemällä luonnossa, tutustumalla maatilojen eläimiin ja koneisiin sekä opettelemalla uusia taitoja. Ristinkantajien puheenjohtajan, puuseppä Juho Lipposen ohjauksessa tänä vuonna valmistettiin linnunpöntöt. Jokainen sai viedä oman pöntön kotiin. Kotitehtävänä olikin kiinnittää pönttö linnuille sopivaan paikkaan ja seurata kesän yli miten asukkaat viihtyvät.

Pienryhmään osallistujat ohjautuvat yhteistyötahojen suosituksesta. Vanhemmat ilmoittavat lapsensa

ryhmään ja huolehtivat kuljettamisesta. Ristinkantajien ohjaajat vastaavat toiminnasta ja ohjaajia on aina kaksi sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaista. Lisäksi ryhmässä on mukana “isosisko tai isoveli” lapsille.

– Koemme tärkeäksi innostaa nuoria mukaan avustamaan alakoululaisten toiminnassa, nuorten osallistaminen eri tavoin on myös yksi toimintamme kulmakiviä, korostaa ohjaaja, tutkija ja matemaattisten aineiden opettaja Maija Lipponen. Lipponen toimii myös yhdistyksen sihteerinä.

– Olemme erittäin iloisia yhteistyöverkostosta. Kainuussa tällaiseen on hyvät mahdollisuudet. Sotkamon seurakunnan varhaisnuorisotyön kanssa tehty yhteistyö on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi. Myös Kainuun Sote tukee harrastuksena lapsen osallistumista toimintaan. Lisäksi hyväntekeväisyysyhdistys Iloksi ry on ollut tukemassa perheitä, jotta lapsi pääsee mukaan pienryhmään, sanoo Kotilainen.

Retkellä löysimme metsän keskeltä lähteen. Kuvaaja: Maija Lipponen

Retkellä löysimme metsän keskeltä lähteen.
Kuvaaja: Maija Lipponen

Toimintaympäristö on rauhallisessa pihapiirissä, jota ympäröivät metsä ja pellot sekä hevosten laitumet. Tallilta pääsee suoraan pienelle hiekkatielle, joka vie vaaran yli järven rantaan. Vaaralla näkee usein metsäneläimiä ja talvella niiden jälkiä. Ympäröivä kaunis luonto luo ihanteelliset puitteet toiminnalle. Tallissa on kolme hevosta ja yksi poni sekä tallikissa. Mukana tallilla on usein myös koiria. Sosiaalipedagoginen viitekehys on kaiken toiminnan taustalla. Yhteisöllisyys, osallisuus ja luonto ovat toiminnan kulmakiviä.

– Yhdistyksemme idea on tuoda positiivista kierrettä ihmisten elämään. Koen erittäin mielekkääksi työskennellä alakouluikäisten kanssa sillä näen muutoksen jo viiden kerran aikana positiiviseen suuntaan. Tämä menetelmä on todella vahva, pohtii Kotilainen ja jatkaa:

– Monille perheille varsinainen ratsastustunneilla käynti on liian arvokasta. Lisäksi isossa tallissa ja isommassa ryhmässä voi olla vaikeaa keskittyä kuulemaan ohjeita ja noudattaa niitä. Me emme varsinaisesti opettele ratsastamista Maalla on mukavaa- ryhmissä, mutta hevoset ovat yksi osa ryhmän toimintaa ja voimme lasten niin toivoessa myös kokeilla ratsastusta. Tänä vuonna opeteltiin pysäyttämään hevonen hulahula-vanteeseen ja ottamaan iso askel maapuomien yli. Jokunen lapsista uskaltautui jopa ravaamaan kierroksen.

Oman työn arviointi kuuluu toiminnan ammatillisuuteen ja on ohjaajille tärkeää.

– Teimme haastattelututkimuksen Maalla on mukavaa -pienryhmän vaikuttavuudesta ja koimme olevamme oikealla tiellä. Tällainen toiminnallinen yhdessä tekeminen lisää lasten toimeen tarttumista myös kotona. Esimerkiksi lasten halukkuus tehdä kotitöitä lisääntyi ryhmän myötä. Eräs äiti ihmetteli, kun lapsi haluaa viedä roskapussit, Lipponen hymyilee.

Kirjoittaja
Heidi Kotilainen
varapuheenjohtaja
Ristinkantajat ry
Ristinkantajat ry:n nettisivut

This post has already been read 623 times!

Minnamoira – Follow me