Korpimaa* · 26.02.2015

#tweetKAINUUn näkee myös verkossa

 

Ensimmäinen #tweetKAINUU-tapahtuma kokoaa tulevana lauantaina kainuulaiset twiittaajat tapaamaan toisiaan kasvotusten.  Mikäli paikan päälle ei pääse, voi tilaisuutta seurata myös internetin välityksellä. Kainuun ammattiopiston media-alan opiskelijoiden Avedia-yritys hoitaa tapahtuman kuvaamisen ja suoratoiston internetiin. Keskusteluun voi ottaa osaa Twitterissä #tweetKAINUU-hashtagilla.

Twiittaamisen lisäksi tapahtumassa kuullaan erilaisia puheenvuoroja liittyen Twitteriin, sosiaaliseen mediaan ja sen hyödyntämiseen työssä. Twitterissä viesti pitää saada mahtumaan 140 merkkiin, joten puhujillekin on varattu enimmillään 15 minuuttia aikaa omaan esitykseen. Puheenvuorojen välissä nähdään kainuulaisia lyhytelokuvia.

Vaikka Twitter ei olisikaan tuttu, voi paikalle tulla silti. Mikäli innostus tarttuu, niin tapahtuman järjestäjät ovat luvanneet auttaa oman profiilin luomisessa.

#tweetKAINUU-tapahtuma lauantaina 28.2.2015 klo 14.00-18.00 Kulma House of Rock and Foodissa (Kauppakatu 13, Kajaani).

#tweetKAINUU-tapahtuman sivut: http://tweetkainuu.korpimaa.fi/
#tweetKAINUU-tapahtuman suora lähetys: http://tweetkainuu.korpimaa.fi/live/
#tweetKAINUU Twitterissä: https://twitter.com/hashtag/tweetKAINUU?src=hash
Aloittelevan twiittaajan opas: https://about.twitter.com/fi/what-is-twitter

This post has already been read 1896 times!

Minnamoira – Follow me