Korpimaa* · 05.02.2015

“Älä kerro missä oot töissä”

Keskiviikkona 4.2.2015 Kajaanin Bio Rex  -elokuvateatteri täyttyi katsojista, kun Talvivaaran kaivoksesta ja sen työntekijöistä kertova Talvivaaran miehet -elokuva esitettiin ennakkoon. Elokuvan jälkeen salissa pidettiin keskustelupaneeli elokuvan ohjanneen Markku Heikkisen johdolla.

Talvivaaran miehet -elokuva lähtee liikkeelle hetkestä, jolloin eräs kaivoksen työntekijä kuolee työtapaturmassa. Tästä eteenpäin valutaan hitaasti, mutta varmasti kohti viimeisintä yt-neuvottelua. Matkaan sisältyy utopistisen näköisiä kuvia talviselta kaivosalueelta ja lähikuvaa kaivoksen työntekijöistä kirkkaissa työvarusteissa maskit kasvoillaan.

Talvivaaran työntekijät ovat elokuvan tähtiä
Dokumentaarisen elokuvan kertojina ovat kaivoksen työntekijät, jotka kertovat kainuulaisesti murtaen rehellisesti ja avoimesti omista kokemuksistaan. Ohjaaja Markku Heikkinen on saavuttanut dokumenttielokuvaansa vakavan ja paikoittain jopa synkän tunnelman, mutta josta kuitenkin huokuu ihmisläheisyys ja lempeys. Katsojan empatiat menevät täysin kaivoksen työntekijöiden puolelle, jotka ovat olleet töissä kaivoksella vaarantaen terveytensä.

Ohjaaja kertoo keskustelun aikana työntekijöitten kokeneen olleensa syyllisiä ympäristöongelmiin ja tapaan miten Talvivaarasta on uutisoitu. Monesti keskusteluissa päädytäänkin samaan lopputulokseen: “Herrat tekee päätökset, mehän ollaan täällä vain töissä.” Pinnalla pyörii myös sekä työntekijöiden että toimintaa kritisoineiden henkilöiden katkeruus valehtelemisesta yritysjohdon taholta.

Talvivaaran miehet tarjoaa ennen näkemättömiä maisemia Talvivaaran kaivosalueelta ja kamera kulkee alueilla, joissa uutisryhmät eivät ole aiemmin käyneet.

– Jatko-osasta on jo keskustelua, toteaa ohjaaja Heikkinen.

Ennakkonäytöksen ja sen jälkeisen keskustelutilaisuuden tiivistää hyvin lause: “Oliko tässä mitään järkeä?”

Elokuvan budjetti oli 96 000 €. Ensi-ilta 20.2.2015 Kajaanin Bio Rexissä. Suuret kiitokset Talvivaaralle, joka päästi työryhmän porttiensa sisäpuolelle.

Talvivaaran miehet -elokuvan Facebook-sivut
Talvivaaran miehet -elokuvan traileri Youtubessa


Sivuhuomautus:
Menimme paikalle avoimin mielin, vaikka jokaisella on jokin mielipide Sotkamossa toimivasta nikkelikaivoksesta. Avoimuudestamme huolimatta haasteeksi muodostui neutraalin näkökulman löytäminen, koska Talvivaara toimii melkein tuossa takapihalla. Miten siis kertoa elokuvasta tyrkyttämättä omaa mielipidettä itse kaivoksesta?

This post has already been read 1784 times!

Minnamoira – Follow me