Korpimaa* · 26.03.2015

Olipa kerran Seminaari on hieno läpileikkaus kajaanilaista historiaa

Kainuun poika Markku Heikkinen teki sen taas. Nimittäin ohjasi ja käsikirjoitti Kainuulle ja kainuulaisille merkittävän dokumentin toistamiseen. Juuri kun Talvivaaran miesten tarina on saatu sulateltua, on jälleen pian elokuvateattereissa Olipa kerran Seminaari, joka kertoo Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen 113-vuotisen tarinan.

Vaikka itsellä ei olisi mitään kytköksiä tähän erinomaiseen ja laadukkaaseen opinahjoon, voi dokumentista silti nauttia sen historiallisen näkökulman vuoksi. Kotiseuturakkaalle Olipa kerran Seminaari tarjoaa hienon elämyksen lisäksi uskomattomalta kuulostavan tarinan siitä, miten Seminaari väkisin lakkautettiin, vaikka opetuksen laadun ja vuosittain valmistuneiden maisterien lukumäärän mukaisesti sen olisi ehdottomasti pitänyt saada jatkaa opetustyötään.

Missä sitten oli vika? Se selviää vain dokumentin katsomalla, tai selviääkö oikein sittenkään. Dokumentti saa katsojassa aikaan hämmennysreaktion. Olemmeko todella Suomessa, jossa vallitsee oikeudenmukaisuus ja edes näennäisesti demokratia? Ohjaaja Heikkinen ja dokumentissa suuren selvitystyön tehneet ja esiintyneet Toivo Peppanen ja Veikko Leinonen osoittavat syyttävällä sormella monia henkilöitä Seminaarin lakkautuspäätöksestä ja ihan syystäkin.  Dokumentti on yleisilmeeltään synkähkö, mutta kuten Talvivaaran miehet, suurella rakkaudella ja hellyydellä kerrottu tarina. Työstään Seminaarinmäellä dokumentissa kertovat laitoksen viimeiseksi johtajaksi jäänyt professori Juhani Suortti sekä professori Reijo Heikkinen. Miehiä yhdistää yhteinen harmi Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen lakkauttamisesta ja tämän harmin tulee kantamaan myös katsoja.

Olipa kerran Seminaari – dokumentti sai rahoitusta mm. Kainuun kulttuurirahastosta ja Koneen säätiöltä. Arkistomateriaalia on etsitty mm. Kainuun museolta ja Kuvakeskus Hynniseltä. Levityksestä vastaa Black Lion Pictures Oy ja Miika J. Norvanto Sotkamosta.

Ensi-ilta teattereissa 8.5.2015.

Olipa kerran Seminaari Facebookissa.

This post has already been read 1633 times!

Minnamoira – Follow me