Korpimaa* · 11.11.2014

Unelmien roadtrip

Juho Leppäsellä oli hurja unelma nepalilaisten auttamisesta. Tämä unelma toteutui syksyllä 2012, kun Juho ystävineen ajoi 20 000 kilometriä Suomesta Aasian halki Nepaliin. Matka tehtiin siksi, että Juho, Mikael Hautala, Rico Pircklén, Misa Jokisalo ja Heikki Lamula halusivat auttaa Nepalin kastittomia, erityisesti naisia ja lapsia, ostamalla heidän valmistamiaan koruja Suomeen myyntiin. Matkan edistymisestä kerrottiin blogissa, Youtubessa ja muualla sosiaalisessa mediassa ja se keräsi paljon huomiota.

Tämän mielettömän roadtripin kasvattaman huomion ansiosta Nepaliin on nyt rakennettu jo viisi koulurakennusta ja myös itse nepalilaiset ovat lähteneet mukaan parantamaan kastittomien oloja.

Ja tarina jatkuu vielä! Kävin katsomassa elokuvan pressinäytöksessä Kajaanin Biorexissä tänään.

Huikea matka on nyt siis dokumentoitu elokuvaksi, joka saa ensi-iltansa kaiken kaikkiaan 20 teatterissa 28.11.2014. Elokuvan levityksestä vastaavan sotkamolaisen Black Lion Pictures Oy:n Miika J.Norvanto kertoo, että ennakkolippuja elokuvaan on ostettu jo mukavasti, mikä on sinänsä harvinaista, sillä dokumentit eivät perinteisesti myy juurikaan ennakkoon.

Vaikka elokuva on tehty huumorilla ja kepeällä otteella, välittyy hankkeen suuruus ja idean mahtavuus voimakkaasti. Elokuvan vilpitön toteutustapa tuo tunteet pintaan. Pojat pohtivat kameralle elämää, kuolemaa ja koti-ikävää. He uhkuvat elämäniloa ja tanssivat kaduilla ja tien varsilla, jammaavat auton katolla ja hymyilevät aurinkoisesti, mutta he myös avautuvat tunteistaan, itkevät avoimesti ja siten tempaavat katsojan mukaansa tähän uskomattomaan tarinaan.

Nämä miehet ovat ihan oikeasti kokeneet kaiken tämän!

Elokuvassa nähdään kauniita maisemia, hurjaakin hurjempi auto veneessä – kohtaus, joka nostatti kauhun palan kurkkuun sekä ihania raikkaita värejä, varsinkin Nepalin päässä. Poikien seikkailu etenee jouhevasti, vaikka vastoinkäymisiä tulee ja Pakistaniin päästessä tilanne näyttää jo äärimmäisen vakavalta.

Dokumentti on ehdoton katsottava jokaiselle kehitysmaissa vierailleelle tai siellä työskenneille, sekä jokaiselle, jonka sielusta löytyy pieni pala nomadia. Erityisesti elokuva on niille, jotka joskus ovat unelmoineet jostakin suuresta. Tämä elokuva on ehdoton feel-good leffa ja koskettaa katsojaa elämänilollaan.

Kaikki elokuvantekijöiden saamat lipputulot menevät lyhentämättöminä Nepaliin. Elokuva on myös Suomen ensimmäinen täysin 100% joukkorahoituksen avulla tehty elokuva.

www: Autolla Nepaliin – traileri.

Instagram | Twitter | Facebook

www.autollanepaliin.fi

This post has already been read 1482 times!

Minnamoira – Follow me