Blog / Korpimaa* / Suomeksi · 28.10.2014

Blogi: Viides päivä Ihon alla

Lauantai. Ja tämä viikko on sitten saatu päätökseen!

Aamu alkaa sillä, että nappaan pikkubussin, jolla kuljetan non-stoppina ihmisiä hotellilta kuvauspaikkaan. Paikalla on myös 2nd unit, eli toinen kuvausryhmä ja samanaikaisesti kuvataan siis kahdessa eri paikassa. Tämä järjestely tuottaa kiirettä koko tiimille.

Tänään kyytiin tulee myös harvinaisempi vieras, nimittäin valkoinen hiiri, itseasiassa kaksi kappaletta. Päädyn myös assisteeraamaan settiin hiiriä kuvauksen ajaksi ja tämän viikon hauskin tilanne sattuukin siinä, kun hiiritähtönen päättää ulostaa näyttelijän kädelle. Poimin papanat pois ja kuvaukset jatkuvat ilman sen kummempaa keskeytystä. Naurattaa silti.

Päivä on haipakkaa, sillä osa harjoittelijoista joutuu lähtemään jo aiemmin, joten cateringistä puuttuu ihmisiä. Ja koska unitteja on kaksi, tarvitaan kaksi kuvaussihteeriä, ohjaajaa, apuohjaajaa jne.  Minna Valjanen, Teemu Karvonen, Aila Mulari ja minä perustamme yhteisen Whatsapp – ryhmän, jolloin kommunikointi sujuu huomattavasti jouhevammin. Jokainen tietää missä kukakin liikkuu ja ulko-oven avaukset jne. sujuvat, sillä viestiin reagoi ensimmäiseksi se, joka on lähinnä.

Moni odottaa jo innokkaasi vapaalle pääsyä ja haaveilee punaviinipullosta ja siideristä. Päivä hurahtaa ohi todella nopeasti, sillä olen liikkeessä koko ajan. Alan jo huomata, miten väsymys painaa ihmisiä, mutta hyvä tiimi auttaa jaksamaan. Illalla juodaan taas klaffijallut. Taas yksi virstanpylväs eteenpäin.

Olo on hieno. Väsynyt. Kotiinpäästyäni Whatsapista kilahtaa vielä viimeiset kiittelyt ja hyvän viikonlopun toivotukset, maanantaina nähdään!

Ihon alla koko blogisarja:

  1. https://minnamoira.fi/2014/ihon-alla/
  2. https://minnamoira.fi/2014/ensimmainen-paiva-ihon-alla/
  3. https://minnamoira.fi/2014/toinen-paiva-ihon-alla/
  4. https://minnamoira.fi/2014/kolmas-paiva-ihon-alla/
  5. https://minnamoira.fi/2014/neljas-paiva-ihon-alla/
  6. https://minnamoira.fi/2014/viides-paiva-ihon-alla/
  7. https://minnamoira.fi/2014/kuudes-paiva-ihon-alla/
  8. https://minnamoira.fi/2014/ihon-alla-yhteenveto/

This post has already been read 1435 times!

Minnamoira – Follow me