Blog / Suomeksi / Työ(ttömyys) · 31.08.2018

Tutkimushaastattelu pt. 2

Olen tässä miettinyt tätä tutkimushaastattelun tekemistä. Pidän ihmisistä, heillä on erilaisia motiiveita kieltäytyä tai juosta karkuun haastattelua. Monet vetoavat kiireeseen.

Paras ts. hauskin selitys tähän mennessä on ollut se, että jäätelö sulaa. No niihän se tekee. Samaan aikaan vieressä pelasi yksikätisellä rosvolla mies, jonka jäätelö oli ollut kaupan ikkunalaudalla jo 20 minuuttia. Päädyin kysäisemään hänelta muka typeränä, että onko jäätelö unohtunut joltakin, koska se oli ollut sinä jo kauan. Mies totesikin sitten että jäätelöpaketti oli hänen ja että hän oli aivan unohtanut sen jo…

Asia johon olen kiinnittänyt kovasti huomiota, on ihmisten ominaistuoksu. Suurin osa ihmisistä ei tuoksu oikeastaan millekään, se on mukavaa. He ovat siis puhtaita, suihkunraikkaita ja terveitä. Tuoksuista yleisin on ollut pinttynyt vanha viina tai vaikka tuore viina. Tupakanhajuisia on tullut vastaan erittäin harvoin. (tupakkavalistus siis tepsii, hyvä hyvä!)

Kolmanneksi yleisintä tuoksua on on vaikea määritellä. Kosteusvaurioisesta talosta “ihmisten ilmoille” saapuneet ihmiset tunnistaa heti. Vaatteisiin jää ummehtunut ja homeinen haju, jota henkilö ei itse välttämättä haista. Sitten on myös ruuan hajut. Tai joku muu voimakas tuoksu, (yhdessä tapauksessa veikkaan että tyyppi käytti spriitä tai tinneriä… ) en ole ihan varma mikä se on, mutta epäilisin ruuanhajuksi.

Pari kertaa aivastin tahattomasti, vaikka en ole allerginen millekään, kun vastapuolella oli yksinkertaisesti aivan liikaa hajuvettä.

Ja sitten hengitys. Tämä kiusallinen ongelma on asia aivan erikseen. Halitoosista kärsiviä ihmisiä on varmasti, mutta aika monella ongelmana taitaa kuitenkin olla se, ettei ole syönyt tuntikausiin ja se tulee esille varsinkin iltapäivästä/alkuillasta, kun tullaan töiden päätteeksi kauppaan ja ei olla syöty viimeksi kuin 4-5 h sitten. Se on varsin kiusallista.

Quod foetet? – What’s that bad smell?

Photo courtesy of Gratisography

This post has already been read 1160 times!

%d bloggers like this: