Blog / Suomeksi · 30.10.2016

Muutto edessä

Olemme irtisanoneet nyt molempien asunnot Kajaanissa. Vielä emme kyllä tiedä minne muutamme, mutta hei, sehän on ihan toissijaista… 😀

Minulla on yksi työhaastattelu Kajaanissa vielä marraskuun alussa ja jos siitä ei tule työpaikkaa, niin muutamme Etelä-Savoon. Yhtä tyhjän päälle kuin nyt olemme Kajaanissakin, mutta sanotaanko että vaihtelu virkistää. Ehkä. En tiedä. Uskon niin ainakin.

Toisaalta tuntuu raskaalta ajatella että juuri kun on saanut juuret jonnekin ja sillä mielellä Kainuussa taas oleskellut, että kotiseudulle jään, niin taas tulee heilahdus parisataa kilsaa johonkin toiseen suuntaan.

Muistelin tässä loppuvuotta 2007, kun muutin Skotlannista kotimaahan ja ihan kamalasti olisin halunnut mennä Ouluun tai Turkuun ja sainkin sitten työpaikan kotikaupungista Kajaanista. Aika pian sen jälkeen kuitenkin muutin Vantaalle miehen perässä siskon kanssa asumaan kimppaan. Noh, tyyli ei ole muuttunut, vaikka vapaa se onkin ja miehen perässä tällä kertaa Etelä-Savoon. Tuo mies jää kyllä minun mukana Kajaaniinkin jos työpaikka Kajaanista irtoaa. Se on ihanaa. Se on tasapuolista. Jos mies saisi työpaikan jostain muualta ja minulla ei mitään olisi, niin lähtisin hänen perässään vaikka Ivaloon.

Ivalossa olisi muuten ihan mielenkiintoistakin asua. Hankkisin huskyja ja pitäisin kenneliä. <3 Hirvittävä koirakuume nostaa päätään.

This post has already been read 2045 times!

Minnamoira – Follow me