Blog / Korpimaa* / Suomeksi · 22.10.2014

Blogi: Ihon alla (infotilaisuus)

Pääsen osallistumaan uuden Neloskanavan Ihon alla -tv-sarjan tuotantoon seuraavat kaksi viikkoa. Kiitos tästä kuuluu Kainuun ammattiopistolle, jossa opiskelen media-assistentti-linjalla aikuispuolella.

Ensimmäisenä iltana meidät kutsutaan kajaanilaiseen hotelliin infotilaisuuteen illalla klo 22.30. Fiilikset ovat nousseet päivän mittaan jo hirvittävästi, kun Twitterissä jakamani linkki saa erään markkinointipäällikön ottamaan minuun yhteyttä. Hän kyselee tuotannon päättävien henkilöiden yhteystietoja, sillä hän on kiinnostunut sopimaan jotakin markkinointiin liittyvää. Lisäksi Facebookissa minulle tarjotaan tuotannon etsimiä valkoisia hiiriä…

Saavun hotellille ja tunnistan vain KAO:n Marko Karvosen, joka vastaa Cloudberry Services elokuvan ja median palvelukeskuksen vetämisestä ja opiskelukaverini Mikko Härkösen, joka on minun laillani päässyt mukaan tähän projektiin harjoitteluun. Jokainen hymyilee ja ihmiset tervehtivät toisiaan iloisesti. Fiilis on kerrassaan mahtava. Minua jännittää ja taitaa Mikkoakin jännittää. Marko Karvonen esittelee minut Kajaanin lokaation koordinaattorille, Teemu Karvoselle, joka on minun “esimieheni” seuraavat kaksi viikkoa. Olen kuulema hänen oikea kätensä. Ja vasen. Molemmat! Hermostunutta hymyilyä. Myönnän, että minua jännittää! Kolmas tuttu naama näkyy heti tämän jälkeen, Niko Saarela, joka on hänkin entinen KAO:n medialukiolainen. Niko on vastikään perustanut oman tuotantoyhtiön Saarela Films.

Alkubriiffaus kestää noin puolitoista tuntia, jonka aikana meille tarjotaan lasilliset kuohuvaa. Aloitamme esittelemällä itsemme; nimi ja tehtävä tässä projektissa. Koska uusia nimiä ja kasvoja on niin paljon, mieleeni jäävät vain ne kaksi lähintä henkilöä, joiden kanssa minun on määrä työskennellä.  Ja ohjaaja tietenkin, hänen nimensä on Miikko Oikonen. Linjatuottaja Matti Kajander aloittaa tervetulopuheella ja siirtää pian puheenvuoron  1. Assistant Directorille Iiris Juutilaiselle, joka käy läpi viikon kuvauspäivät ja niiden pääkohdat. Tiimin joukosta kuuluu välillä hermostunutta hihitystä ja joitakin hauskoja heittoja. Lopuksi puheenvuoron saavat tuotantokoordinaattoria paikkaava runner Aila Mulari sekä apulaisjärjestäjä Minna Valjanen.

Infotilaisuuden jälkeen kävelen autolle ja jännitys on lauennut ja tilalle on tullut innostuneisuus. Tästä taitaa tulla elämäni jännittävimmät kaksi viikkoa! Taatusti myös raskaimmat, sillä kuvauspäivät ovat keskimäärin 10,5 h mittaisia.

//Minna

www:

Ihon Alla – sarjan uutispätkä tv-kanava Nelosella.

Saarela Films

Ihon alla koko blogisarja:

  1. https://minnamoira.fi/2014/ihon-alla/
  2. https://minnamoira.fi/2014/ensimmainen-paiva-ihon-alla/
  3. https://minnamoira.fi/2014/toinen-paiva-ihon-alla/
  4. https://minnamoira.fi/2014/kolmas-paiva-ihon-alla/
  5. https://minnamoira.fi/2014/neljas-paiva-ihon-alla/
  6. https://minnamoira.fi/2014/viides-paiva-ihon-alla/
  7. https://minnamoira.fi/2014/kuudes-paiva-ihon-alla/
  8. https://minnamoira.fi/2014/ihon-alla-yhteenveto/

This post has already been read 3198 times!

Minnamoira – Follow me