AVMedia · 02.09.2015

27.8.2015 torstaina muutoksia suunnitelmiin

            Aamu alkoi uuden näyttelijän etsimisellä. Tiimi tuli koululle vähän ei aikoihin, yhdellä oli töitä ja tunteja tulisi lisää illalla, jolloin kuvaukset oli tarkoitus tehdä.

Kyselimme kahdelta eri näyttelijältä, että voisivatko he ottaa äidin roolin, koska rooliin lupautunut henkilö peruutti viime hetkellä aikatauluihin vedoten. Loppujen lopuksi aikataulut eivät käyneet yksiin kahden muunkaan ehdotetun näytteljän kanssa ja lopuksi oman tiimin Pirkko suostui äidin rooliin. Mikä helpotus! Kenraaliharjoitus pidetään siis 1.9.2015 Biorexillä ja 4.9.2015 olisi meidän elokuvapätkän “ensi-ilta” Kätilö-elokuvaa ennen. Tilaisuus ja elokuva päättyvät cocktail-tilaisuuteen, johon olemme myös saaneet kutsun.

Etsimme valot ja kävimme testaamassa niitä sairaalan synnytysosaston sisäänkäynnillä. Hyvältä näyttää, pienoisen säädön jälkeen.

Kuvaukset olivat illalla klo 18:00 alkaen. Osa tiimistä oli siellä ja Minna ja Kauko tapasivat sairaalalla klo 18:30 asettamaan valot paikalleen ja käymään roolin läpi kätilön kanssa.

Kuvaukset etenivät sujuvasti. Tiimi ajoi reitin läpi yhden kerran harjoitusmielessä, jonka jälkeen se ajettiin läpi ja kuvattiin kaksi kertaa. Nappisuoritus!

Mitä opin tänään? – Oikeastaan sain vain vahvistusta siihen, että suurin osa filmausprojekteista on vain odottelua. Odotetaan, että tiimin toinen puoli saa oman työnsä suoritettua, että pääsee suorittamaan omaa osuuttaan.

This post has already been read 565 times!

Minnamoira – Follow me