AVMedia · 10.09.2015

10.9.2015 torstaina vituttaa myös

            Tämmöisellä otsikolla olin aloittanut tekstin kirjoittamisen ja sitten netti katkesi ja koska Joomla ei tee automaattista talletusta säännöllisin väliajoin jäi tämä teksti kesken ja hävisi bittiavaruuteen.

Lähdin pois kesken koulusta. Muutama muutkin opiskelijakollega oli poistunut paikalta. Yksi teki esitettä kotonaan, sillä koneet ja fontit eivät toimineet halutulla tavalla koulussa. Siis kun esitettä oli aloitettu tekemään kotona, niin koulussa koneelta puuttui tietenkin fontit. Lisäksi kirjastossa on paljon teinejä, jotka ovat liian äänekkäitä, joten keskittyminen on välillä todella vaikeaa. Muutakaan työtilaa ei ole oikein löytynyt. MAC-luokkakin on usein täynnä teinejä.

Yksi oli pois ja meillä oli siis tarkoitus ideoida logoa hänen kanssaan, joten emme siis voineet tehdä sitä. Toinen työsti yksin koko ryhmälle annettua tehtävää.

Masentavaa.

Lähdin kotiin.

This post has already been read 563 times!

Minnamoira – Follow me