Blog / Suomeksi · 04.05.2019

Rakkaudella, Twitter

Meillä oli taas Twitter-tapaaminen, kun Anne PK-seudulta oli käymässä Oulussa työreissulla. Hän huhuili jo hyvissä ajoin, 2-3 viikkoa aiemmin, ihmisiä tapaamiseen. Ja meitä innokkaitahan oli tulossa paikalle useampi.

Tänään sitten tapasimme Grill-It- ravintolassa Vanhan Paloaseman yläkerrassa, Oulussa. Paikalla oli Annen ja itseni lisäksi, Marlis, Sini, Hannele, Tommi ja Mikko. Eli yhteensä meitä oli 7. Söimme ja nauroimme. Ja puheenaiheena oli tietenkin Twitter. 

Tähän väliin täytyy kehua meidän tarjoilijaamme. Hän oli eloisa, puhelias, erittäin vikkelä toimissaan ja tarjosi paljon tietoa menusta, sekä suositteli annoksia. Lähtiessämme hän kysyi, jutteluitamme kuultuaan, että mistä tunnemme toisemme ja mikä oli meidän tapaamisen aiheena. Kerroimme tietenkin innoissamme, mikä oli aiheena ja hän ihasteli kovasti meidän tapaa olla sosiaalisia.

Vaihdoimme kuulumisia. Teimme tilaukset ja siinä ruokaa odotellessamme saimme juteltua lisää. Oli aivan ihastuttavaa, taas kerran! Höpötimme matkoista, ihmissuhteista, ja siitä kuka on tavannut ketäkin Twitteristä. Ja tietenkin taas siitä, miten ihmiset sitten aina vaan jaksavat yllättää sillä, että ovat juuri semmoisia iloisia, omia itsejään myös livenä. 

Ja sitten tälle on jaksettu nauraa joka tapaamisessa; nimittäin sitä, että “tavalliset ihmiset” eli he, jotka eivät ole Twitterissä, eivät ymmärrä siitä mitään. Kuinka monta kertaa meistä jokainen on kuullut sen, että “menet ihan oikeasti sitten tapaamaan ihmisiä, joita et edes tunne?”. No näin olemme tehneet ja monta kertaa jopa! Minäkin olin tavannut tämän päivän porukasta jo kaikki muut aiemmin, paitsi Sinin, ja hänestäkin tuli halattava tuttava tämän tapaamisen jälkeen. 

Ravintolan edessä erottaessa halasin kaikkia. Jäi niin hyvä mieli. Tätä minä tarvitsin juuri tähän hätään. Palasin kotiin energisenä, iloisena ja hymyilllen. Ihmiset, olette ihania! ❤

Ps. Päivitin Instagramiin kuvaa illalla vielä, ja huomasin että Helsingissäkin oli tapailtu tänään Twitterin merkeissä. Twitter <3.

This post has already been read 1711 times!

Minnamoira – Follow me