Blog · 30.03.2017

Biotaloudesta potkua Kangasniemelle

Biotaloudesta kaavaillaan Suomelle uutta vientivalttia. Meillä on kokemusta metsienhoidosta paljon enemmän kuin vähempimetsäisillä alueilla asuvilla eurooppalaisilla naapureillamme. Osaamisemme on huippuluokkaa. Biotalous ei kuitenkaan ole pelkkää puuta.

Biotalouteen kuuluu niin energiakysymykset, maatalous ja jopa matkailu. Biotalous pyrkii ratkaisemaan polttoaineiden ja ruuan riittävyyden kysymykset hiilineutraalisti ja kestävän periaatteen mukaisesti. Mielenkiinnolla seuraan Mikkelin Biosairilan kehittymistä. Myös entisessä kotikunnassani, alle 2500 asukkaan Paltamossa, puuhataan biolaitosta.

Miten Kangasniemi voisi lähteä mukaan näihin tulevaisuuden innovaatioihin?

Ympäristömatkailu, kalastus ja retkeily ovat Kangasniemellä hyvällä mallilla. Vahva markkinointi tuo kunnan palveluille näkyvyyttä ja säännöllisesti alueelle palaavia matkailijoita. Kunnassa riittää maa-alaa pienviljelylle, maataloudelle, sekä uusille ruokainnovaatioille, sillä ihmiset haluavat syödä terveellisesti ja eettisesti. Uusia tuotteita, mm. kuituhamppua ja erilaisia yrttejä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti. Vantaalla eräs entinen viestintäjohtaja viljelee kurpitsoita joista suurin osa menee kaupaksi ennen sadon valmistumista! Yrittäjyyttä ja erityisesti osuuskuntatoimintaa tulee rohkaista.

Kangasniemen tulee nousta vahvaksi edelläkävijäksi, innovaattoriksi ja ennakkoluulottomien ideoiden toteuttajaksi. Kunta on muuttovoittoinen. Nyt tulisi mahdollistaa vaikka kesäasukkaiden kesäkauden pidentäminen tarjoamalla esimerkiksi etätyömahdollisuuksia ja vaikka helpottaa kesäasunnon muuttamista vakiasunnoksi. Aurinkopaneelit kunnan rakennuksissa ja latauspiste sähköautoille lisäisivät Kangasniemen modernia vetovoimaisuutta.

Ympäristöä ja taloutta ei enää pitkään aikaan ole tarvinnut asettaa vastakkain. Ne kulkevat sujuvasti samaan suuntaan.

Lisää luettavaa:

Liete, lämpö ja kaasu:

Erikoiset kasvit:

This post has already been read 1801 times!

Minnamoira – Follow me