Juttelin tänään pitkään ystäväni kanssa. Hänellä on aivan erilainen elämäntilanne kuin minulla. Vertailimme elämiämme. Hän kertoi haasteistaan, ongelmistaan. Hän on uusioperheen äiti ja heillä on yhteensä enemmän kuin 5 lasta. Minä olen ihmisiä bongaileva sinkku. Tänä vuonna jopa sarjadeittaajaksi herennyt ihminen. Minulla olisi oikeasti materiaalia jo kirjan verran, treffitarinoita, pettymyksiä, kommelluksia jne. Saisin tästä irti mehukkaita juttuja. Tai ehkä perustan anonyymin blogin jossa repostelen ja rietastelen asioilla.
Minä rakastuin. Taas. En voi itkemättä eritellä, miten fantastista tuo viikonloppu oli. Muistan miehen kallonmuodon, huulet, ranteet, sekä kauniit silmät. Sen lempeän katseen. Hänen hengityksensä ihollani. Omat sormeni palavat päästä hänen iholleen. Vietimme suurimman osan viikonlopusta sängyssä. En ole kokenut semmoista fyysistä yhteyttä kenenkään kanssa, minä jopa ujostelin. Hän otti kädestäni kiinni erään paikallisen nähtävyyden parkkipaikalla. Hätkähdin tuota elettä. Olin juuri kertomassa huonosta treffikokemuksestani. Hän hymyili minulle ja keskeytti: – minullakin on vielä kaksi juttua kerrottavana! Ja minä nauroin ja sanoin, että anna minä kerron ensin tarinani loppuun. Sitten minulla ei olisi enää kerrottavaa.
Ah. Kuitenkin muutamaa tuntia myöhemmin juolahti mieleen vielä yksi juttu, joka oli pakko kertoa, juuri kun olimme riisumassa vaatteita ties monennenko kerran sinä päivänä. Jatkoimme silti touhuiluamme, mutta kerroin jonkun hauskan jutun jostakin treffikumppanista. Miten kepeää, hauskaa, täysin ongelmatonta. Tätä minä olen kaivannut niin paljon! Tätä minä en ole saanut kenestäkään irti tähän mennessä. Aivojen yhteyttä. Kommunikaatiota. Täysin vapaata tajunnanvirtaa, ongelmatonta kommunikaatiota. Estotonta kommunikaatiota. Sanoja. Tarinoita. Tämä meillä sujui niin hyvin.
Ja sitten näin kävi. Pohdin kovasti mitä olisin voinut tehdä toisin. Alkaa nimittäin näyttää siltä, että kyseessä oli vain väärinkäsitys. Juttelin eilen pitkään exälle. Ihanalle, ihanalle exälle, josta tuli eromme jälkeen hyvä ystävä. Harmittaa melkein, etten tunne häntä kohtaan mitään semmoista enää. Hänen kanssaan juttu luisti, mutta emme kuitenkaan keskustelleet mistään kovin syvällisistä. Joidenkin ihmisten kanssa kemiat kohtaavat eri tavalla. Hän sanoi minun olevan liian aktiivinen. Ole passiivinen, tarkoitatko? Minulla on ehkä hieman repäisevä tyyli sanoa asioita, vaikka en sillä pahaa tarkoita, niin jotkut ihmiset eivät voi handlata jos heiltä kysytään suoraan asioita, joita he joutuvat oikeasti ajattelemaan. Olen siinä erityisen hyvä. Jopa pelottava. No kuitenkin. Tykkääminen tarkoittaa eri asiaa eri ihmisillä. Minä en ihmisistä tykkää. Tai jos tykkään, on se tykkääminen romanttinen matka rakkauteen. Jos pidän jostakusta, sanon, että hän on kiva. Exä sanoi, että on toki omituista sanoa ihanan viikonlopun jälkeen treffikumppanille noin ja jos toinen selkeästi ymmärtää väärin niin ettei sitten korjaa väärinkäsitystä. Mene tiedä. En tiedä mitä tapahtui. Voin toki analysoida sitä loputtomiin.
Minä järkytyin. Minä sain paskahalvauksen ja friikkasin. Intettiin jotakin ja sitten häivyin keskustelusta itkemään. Suljin FB profiilin. Olipa lapsellista. Paska, paska akka olen. Nyt vain itkettää. Minä haluan, että saisin tarttua siitä ranteesta taas kiinni. Minä haluaisin että hän vetäisi minut taas syliinsä. Minä haluan nähdä ne kasvot taas, mutta en voi. Hän ei halua olla minun kanssani missään tekemisissä. Reilu meininki. Olen tämän ansainnut.
Twitterissä joku viisas sanoi: “90% asioista voidaan ratkoa heti. Loput 10% onnistuu yrittämisellä joskus.”
Tajuan, että minun on taas pidettävä taukoa bloggamisessa. En voi repiä itseäni rikki julkisesti. Sydän on täynnä. Sydän vuotaa ylitse. Sydän ei enää jaksa.
Perustan sen anonyymin blogin.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=LXIWRan3XGY]
This post has already been read 545 times!
