Blogi

Pottumaito ja reikäleipä

Päiväkirjamerkintöjä 8-9.6.2012 – kurssi, Kainuun Opisto, Mieslahti

Isä ei ole mikään gourmet-kokki ja minä olin lapsena ruuan suhteen järkyttävän kranttu. Meillä siis syötiin pottumaitoa ja reikäleipää harva se päivä, kun äiti oli töissä. Isä oli myös pihi kuin mikä ja osti aina orsileipiä, siis niitä joissa on reikä keskellä, kun niitä sai 3 kappaletta 10 mk ‘lla. Leipä oli aina kuivaa ja kovaa, ja seuraavana päivänä sitä ei meinannut saada nieltyä edes, enkä pitänyt sen syömisestä. Pottumaito on siis perunoita ja maitoa, keitettynä. Viimeksi olen sitä syönyt muistaakseni 14-vuotiaana.

Nyt aikuisiällä olen lähes kaikkiruokainen, mutta jostain syystä perunat ei oikein ole lempiruoka-listallani. Jos voin valita riisiä perunoiden sijaan, niin teen kyllä sen mieluummin. Ruisleipää syön pelkästään lämpimänä, minulla on aina sitä kotona pakastimessa ja otan syötävän määrän esille ja paahdan leivänpaahtimessa. Vaasan Ruispalat ja Fazerin Puikulat on lempileipääni, päivän huoneenlämmössä seisseet leivät eivät maistu.

Kyllä kuulostaa aika ruokavammaiselta touhulta, mutta onhan se selvää, että minut on lapsena traumatisoitu pottumaidolla ja reikäleivällä. Pottumaitoa on aina pitänyt kuvailla eteläsuomalaisille kavereille, kun eivät ole moisesta sopasta koskaan kuulleetkaan. Onkohan se siis vaan joku kainuulainen juttu, en ole sitä kuullut muualla syötävän? Tai olikohan se isän keksintö, kalakeittoa ilman kaloja?

(julkaistu www.kirjoittaja.net portaalissa 10.6.2012 )

You may also like...

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *