Vihreat

Paltamon unohdettu Petpolis

http://www.petpolis.fi/

Paltamossa toteutettiin Oulujärvi-Leaderin Euroopan maaseudun kehittämisrahastosta sekä paikallisten yhteistyökumppaneiden rahoituksesta hanke, jossa tutkittiin ja suunniteltiin eläinharrastajille omaa kaupunginosaa Mieslahteen, Paltamon harjoitusraviradan ympäristöön. Hanke loppui jo puolitoista vuotta sitten helmikuussa 2011 ja on harmittavasti vaipunut unholaan innokkaiden vetäjien puuttuessa.

Olen jutellut muutaman yrittäjäksi haaveilevan henkilön kanssa jotka olivat kiinnostuneita Petpolis-hankkeesta, mutta pettyneensä Paltamon kunnan puolelta passiivisuuteen hankkeen edistämisessä.

Nyt tarvitaan siis energiaa ja nostetta hankkeen toteutumiseen. Innokkaita yrittäjiä olisi, mutta koordinoiva taho puuttuu.

Vihreiden kunnallisvaalien ehdokkaana puhun tämmöisen hankkeen toteutumisen puolesta Paltamossa. Tässä olisi uniikki mahdollisuus nostattaa alueelle muuttamishalukkuutta, sillä kuten hankkeen tutkimuksessakin selvisi, on Paltamo kärjessä hevostilojen ja hevosten lukumäärässä kunnan asukasmäärään nähden Suomen muihin kuntiin ja kaupunkeihin verrattuna.

Ihmiset satsaavat yhä enemmän harrastus-, seura- ja työkäytössä erityisesti koiriin ja hevosiin. Koira ja hevosihmisille ei ole lainkaan ennenkuulumatonta, että asuinpaikkaa valittaessa sen soveltuvuus lemmikkiharrastukselle ja eläinten hyvinvoinnille otetaan huomioon ja taloja rakennetaan jo sitä silmällä pitäen, että myös perheen lemmikeillä on hyvät oltavat ja niiden pitäminen on vaivatonta.

Paltamossa on nyt jo loppusuoralla yksi valtakunnan kunnianhimoisimmista suunnitelmista, täystyöllisyyskokeilu, joka loppuu vuoden 2013 loppuun mennessä. Moni on pitänyt täystyöllisyyden ideaa jo sen alussa täysin epäonnistuneena, mutta varsinkin hankkeen loppusuoralla sen loppumista pohditaan työvoimatalon sisällä kauhunsekaisin ajatuksin ja jatkoa toivotaan jossakin muodossa. 

Petpolis toisi Paltamolle taas nostetta ja ihan konkreettista arvoa asuinpaikkana, kun taas valtakunnallisesti uniikki projekti polkaistaisiin käyntiin. Onko Paltamossa rohkeutta lähteä uusien tuulien vietäväksi ja ajatella vaihtoehtoisesti?

You may also like...

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *