Nimeni on Minna Moira.  Olen ennenkaikkea Vihreä ja monen sortin aktiivi ja somenörtti. Minulla on tapana puhua paljon ja nopeasti. 

Olen ollut ehdokkaana kunnallisvaaleissa vuosina 2012 – Paltamossa ja 2017 Kangasniemellä ja synnyin Kajaanissa v. 1975, skorpionin aikaan.

Yksi elämäni täysin muuttaneista asioista on 8 ulkomaanvuottani. Asuin siis Namibiassa, Norjassa ja Skotlannissa tammikuusta 2000 alkaen, siihen asti kunnes tulin takaisin Suomeen 30.10.2007.

Enkä ehkä varmasti ikinä palaudu entiselleni. Expattina (ulkosuomalaisena) eläminen muuttaa ihmisen pysyvästi ja se jättää päälle ikuisen kaikokaipuun ja maailmankansalaisen sydämen. Ulkomailla opin joustavuutta, sinnikkyyttä, ongelmanratkaisukykyä, sekä ennakkoluulottomuutta. Se mikä jäi päälle, on se että sisintä kalvaa koko ajan tarve kokea seikkailuja ja elämyksiä. Ulkomailla eläneillä ihmisillä ja siellä viihtyneillä on keskenään sanaton ymmärrys tuosta tunteesta. Se voi olla toki nostalgian sävyttämää, mutta myös ihan aitoa innostusta uusien haasteiden kokemisesta ja niiden voittamisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta ja heidän kanssaan työskentelemisestä.

Toiseksi elämässäni parasta on Twitter. Myös Twitter on muuttanut elämässäni paljon. Se on myös parasta, mitä sosiaalisen median parissa on tapahtunut. Twitterin kautta olen saanut elämääni mahtavia tuttavia, kavereita ja jopa muutaman ihan ystäväksi tituleerattavan. Olen käynyt romanttisilla treffeillä, taskulounailla ja tweetmeeteissä. Ja ihan joka kerta kun avaan Twitterin, siellä on satoja ihmisiä, joiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa, avautua, hassutella ja sopia vaikka tapaamisia tulevaisuuteen. 

Sanomattakin on selvää, että olen jo vuosian ajan lukenut uutiseni pelkästään Twitteristä. Se mitä sinne ei jaeta, ei oikeastaan ole edes ajankohtaista tai tärkeää. Kun valikoi seurattavat oikein, saa oikeanlaisen kattauksen siitä, mitä maailmalla tapahtuu. 

Persoonaltani olen innostuja, empaattinen ja välitön. Joskus nämä ominaisuudet ovat positiivisia, mutta sattuu myös tilanteita jolloin ne saattavatkin tuottaa haasteita ja mutkia ongelmanratkaisuun..

Tuu mukaan. Laita viestiä!

– Minna

Minusta sanottua:

  • kuin tuulahdus raikasta merituulta! (työhaastettelu puhelimitse)
  • hämmästyttävän monipuolinen! (opettaja)
  • vahvin tuntemani nainen (ystävä)
  • en ole ikinä tavannut sinunlaistasi ihmistä (rakastaja)

Artikkeleita ja esittelyitä itsestäni täällä blogissa:

Pitäisi kuulema perustaa yritys
Ihan liian moni on jo useamman vuoden ajan kertonut minulle, että minun pitäisi perustaa yritys, niimpä mietin sitä nyt tässä ...
Read More
Kun naisen blogin suuntaa on vaikea hahmottaa
Olen tässä taas pohtinut paljon kirjoittamistani. Rakastan kirjoittamista, niinkuin olen tainnut monta kertaa jo kertoakin tässä blogissa, ja niissä monissa ...
Read More
Geeky stuff
For some time now I have been concerned about Facebook, Google ie. services tapping to our personal details. I think ...
Read More
Blogiystäväpäiväkirja
Tartun haasteeseen, jonka löysin Jonin blogista. Tässä siis Blogiystäväpäiväkirja. Bloggaajan nimi: Minna Blogin nimi: minnamoira.doc ...
Read More
Minun maailmani on Vihreä
Julkaistu 29.8.2012 Oulun Vaalipiirin Vihreässä blogissa: http://www.oulunvaalipiirinvihreat.fi/?p=6412 Vihreät arvot ovat olleet sydäntäni lähellä ihan pienestä asti, jo ennenkuin tiesin poliittisen ...
Read More
2 kuukautta, 2 työtä, 2 päämäärää, 1 elämä
Maanantai Kollega on lomalla. Teen lehteä. Soittelen iltapäivän kainuulaisille yrittäjille. Valmistelen sopimuspohjaa, lisään sopimuksiin yhteistyökumppaneiden tiedot, tuotteet ja hinnat. Kiroilen ...
Read More
Pottumaito ja reikäleipä
Päiväkirjamerkintöjä 8-9.6.2012 – kurssi, Kainuun Opisto, Mieslahti Isä ei ole mikään gourmet-kokki ja minä olin lapsena ruuan suhteen järkyttävän kranttu ...
Read More

Total Page Visits: 492 - Today Page Visits: 5