Miten päästä Lappiin töihin?

Minä hain toiseen työpaikkaani MOL.fisivujen kautta, ilmoitus työpaikasta oli siis siellä. Mutta esimerkiksi Opteamrekrytoi Inari-Saariselkä-alueelle matkailun alan paikkoihin. Jos olet kokki tai tarjoilija, sinulle löytyy töitä ihan varmasti. Eräoppaat ja luonto-oppaat työllistyvät myös. Lisäksi en voi korostaa tarpeeksi omien verkostojen kautta saatavaa tietoa avoimista työpaikoista. Kannattaa rohkeasti julkaista Facebookissa tai Twitterissä että etsii töitä, siitä ei ainakaan ole haittaa. Paitsi tietenkin, jos etsit töitä salassa tämänhetkiseltä työnantajaltasi.

Continue reading

Rahan puute voi estää työllistymistä

Rahan puutekin voi estää työllistymistä. Niinkuin minulla. Asun Vuolijoella ja menen huomenna töihin Paltamoon, 82 km päähän. Paikallisliikennettähän Vuolijoelta ei kesällä ole minnekään, bussien kulku kesäksi loppui 3.6. ja ne vuorot eivät muutenkaan olisi olleet edes mahdollisia siten, että voisi olla töissä klo 8.

Minulla ei ole autoa. Tai se auto on chilitarhurin mökillä Etelä-Savossa. Odottelemassa laakereiden laittoa. Laakereiden, jotka tilaan jos/kun saan rahaa. (vakuusmaksun palautus yhteisestä asunnosta)

Tulin koiran kanssa tänne Kajaaniin äidin luokse ja menen huomenna äidin autolla. Äiti menee töihin pyörällä. En tiedä onko tässä mitään järkeä vai pitäisikö vaan luovuttaa tässä vaiheessa. En ole vielä ihan varma että minkälaista työsarkaa siellä on tarjolla, kokopäiväistä, vai 2-3 päivää viikossa, lupauduin nyt menemään katsomaan kun puhelimessa kuulosti siltä, että tarvetta on.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu on Kainuun paras työpaikka

Kainuun Paras TyöpaikkaKajaanin Ammattikorkeakoulu Oy on valittu Kainuun Parhaaksi Työpaikaksi. Kajaanin Nuorkauppakamari järjesti kesän alussa tempauksen, jossa etsittiin maakunnan parasta työpaikkaa.

AMK valikoitui yli 50 mukaan ilmoitetun työyhteisön joukosta voittajaksi mainioiden perustelujen vuoksi, joista loisti työntekijöiden tyytyväisyys työpaikkaansa. Jatkuva panostus toiminnan kehittämiseen, henkilöstön vaikutusmahdollisuudet, työhyvinvoinnista huolehteminen sekä loistava työilmapiiri toistuivat useissa AMK:ta ehdottaneen kommentissa.

Taloudellisesti vaikeiden aikojen vuoksi yt-neuvottelut ja säästöuutiset tuntuvat olevan arkipäivää ja tämä voi luoda työilmapiirin ylle synkkiä pilviä. Kajaanin Nuorkauppakamari halusi Kainuun paras työpaikka -äänestyksellä nostaa positiivista henkeä ja palkita työpaikan, jossa epävarmoinakin aikoina pidetään huolta henkilöstön viihtyvyydestä.

Kainuun Paras Työpaikka -raatiin kuuluivat yrittäjä Miiariikka Tervonen, Kajaanin kaupungin henkilöstöpäällikkö Pekka Sivonen, Akava Kainuun puheenjohtaja Esko Pääskylä sekä Kajaanin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Minna Haataja.

Linkit:
Kajaanin ammattikorkeakoulu
Kajaanin Nuorkauppakamari

Uskallatko innostua?

[Kainuun Sanomien blogi 1.11.2012 ]

Tänään työyhteisössämme keskusteltiin siitä, miten jotkut aktiiviset ihmiset ovat koko ajan “näkyvissä”, koska he ovat mukana kaikenlaisissa projekteissa, vetävät ryhmiä ja toimivat puuha-miehinä ja naisina erilaisissa tapahtumissa.Joitakin se ärsyttää.

Miksi? Liittyykö tämä siihen perikainuulaiseen tai suomalaiseen luuloon, että vaatimattomuus kaunistaa vai siihen, että ollaan vain oikeasti niin kateellisia, oli tilanne mikä tahansa? Uskaltaisimpa väittää, että jokaisella on mahdollisuus tuoda esille ideoita niissä yhteisöissä joissa vaikutamme. Se, että yksilön tuomasta ideasta innostutaan, siihen tartutaan ja siitä kehkeytyy jotakin positiivista, ei pitäisi olla keneltäkään pois. Miksi siis käytämme äärettömän paljon aikaa negatiivisten asioiden käsittelyyn? Miksi on niin tärkeätä todistaa tuolle kaverille, että hei, se mitä sä nyt yrität, on ihan turhaa, koska se ei kuitenkaan tule toimimaan. Missä on ratkaisukeskeinen ajattelumalli? Onko se niin vierasta ihmisille, ihan oikeasti?

Otetaan esimerkiksi nyt vaalien jälkeen pohdittu sähköinen äänestys. Olen googlettanut muutamaan otteeseen ja kysynyt jopa oman puolueeni mielipidettä asiaan. Vastaukset joita olen saanut ja blogikirjoitukset tai uutiset joita minulle on vinkattu, ovat olleet järjestään niiden syiden ja faktojen pohtimista, että miksi sähköinen äänestys EI onnistu missään nimessä.

Sähköisestä äänestyksestä näyttää tulleen tabu sen jälkeen kun sitä joskus vuonna x kokeiltiin paikassa y ja se epäonnistui. Onko tässä nyt sitten käynyt niin, että kukaan ei uskalla nostaa kättään ja sanoa että hei, tähän saattaisi olla ratkaisu jos tekisimme näin …

… Namibiassa ryhmämme jäsenet opettivat paikallisille miehille alumiinisen keittoalustan tekoa. Alumiinilieriö varastoi, keskitti ja maksimoi lämmön, joten veden sai keitettyä muutamalla risulla sen sijaan, että avotulella olisi joutunut polttamaan nipuittain puuta ja jonka liekit tuuli ja hiekka olisivat tukahduttaneet. Jos et heti hoksannut, niin puun määrä hiekkaerämaassa on vähäinen, saatikka, että sitä löytyisi jatkuvaan nuotion sytyttelyyn ilman, että puunkeräysmatkat olisivat kohtuuttoman pitkiä ja veisivät tuntikaupalla aikaa.

Keittoalustan rakentamisen oppinut mieshenkilö jatkoi pienellä raha-avustuksella rakentelua ja möi keittimiä pikkurahalla kylän naisille ja perheille. Samalla mies sai yhteisönsä keskuudessa arvostusta, tienasi rahaa ja opetti taidon eteenpäin nuoremmilleen, jotka veivät tietotaitoa eteenpäin. Win-win tilanne: kaikki hyötyivät!

Nykyäänhän nuo keittimet ovat jo aurinkokennokettimiä, mutta silloin kauan sitten se teknologia oli turhan kallista.

Pointtini on, että tämän miehen tietotaito oli pelkästään kylän hyväksi ja säästi yhteisössään selvästi aikaa, rahaa ja helpotti elämää. Tässä tilanteessa idea tuli ulkopuolelta, mutta nämä muutamat miehet olivat niitä jotka uskalsivat, kun muut epäröivät ja saattoivat ehkä jopa olla vielä kateellisiakin noille hupsuille.

Karkea esimerkki rinnastettuna meidän länsimaiseen elämäntapaamme, mutta meilläkin on näitä keittolevyjen rakentajia keskuudessamme. He ovat niitä jotka ottivat riskin epäonnistua kun lähtivät mukaan harjoittelemaan, mutta silti uskalsivat nostaa käden ylös ja sanoa, että minä haluan kokeilla!

Netissä pyöri joskus kuva tuoreen pienen IT-yrityksen, Microsoftin perustajajäsenistä. Se oli otsikoitu: “Would you have invested to this company? “ eli olisitko investoinut tähän yritykseen. No, joku hupakko teki niin ja sen tuloksena tuon poppoon tekele on maailman tunnetuin yritys, ohjelmistojätti jonka vetäjänä on maailman rikkain mies.

Sitä se teettää, ne hullut ideat!

WHERE ARE THEY NOW? What Happened To The People In Microsoft's Iconic 1978 Com..

WHERE ARE THEY NOW? What Happened To The People In Microsoft’s Iconic 1978 Com..
They’ve all done pretty well for themselves.

http://www.businessinsider.com/microsoft-1978-photo-2011-1?op=1

Yksi tekee ja kaksi makaa

Tänään töissä minulla oli ikkuna auki, olemme siis kolmannessa kerroksessa. Huikkasin työkaverilleni, että täällä haisee tupakka! Tuli savua ilmeisesti etuovelta, jossa talossa työskentelevät sääntöjen vastaisesti tupakoivat.

Työkaveri naurahti, että siellä varmasti joku pihan työmiehistä polttaa tupakkaa.
– Tai yksi tekee töitä ja kaksi polttaa tupakkaa vieressä, niinkuin kunnan töissä olevilla on tapana. Nauroimme.

Kerroin saman vitsin norja-versiona, elikkä kun olin aikoinani Norjassa töissä, tahti meni niin, että yksi suomalainen tekee töitä ja kaksi norjalaista istuu kahvitauolla.

Totta tässä on molemmissa. Kunnilla ja valtioilla on paljon työntekijöitä jotka vain pyörittelevät paperia paikasta toiseen – tiedän sen, olen sitä itse nähnyt – ja tuttavat ja sukulaiset jatkuvasti marisevat samanlaisista asioista. Parasta, että jopa ns. asiantuntijaorganisaatioissa on henkilöitä töissä jotka eivät oikeastaan tiedä mitä heidän toimenkuvaansa kuuluu. Istuvat sitten toimistossaan tietokoneruudun takana tärkeänä, tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Menepäs sinne sitten vastavalmistuneena keltanokkana, tehokkaana ja innostuneena ääneen möläyttelemään, että miksi asiat tehdään näin hankalasti kuin ne tehdään, tai uskallapa neuvoa! Nenille tulee ja satasella. Tai siis, paperipainolla! Takaraivoon!

Parasta on kommentit, kun vihdoin jotain uudistusta kaavaillaan – että “toivottavasti tämmöinen uudistus tulee vasta sitten, kun minä olen jo eläkkeellä” – kun ei vaan haluta oppia uutta. Ei työntekijät, ei esimiehet, tai koko johtoporras! Ei ihme, että kunnat kuolee ja valtiolla näivetytään- pätevät työntekijät ottaa tämmöisistä työpaikoista hatkat, tätä tukee moni maailmalla ja Suomessakin tehty tutkimus.

Niin niin. Yleistän. Mutta näinhän se on mennyt 25 vuotta ja menee taatusti vielä sen 10v jos saavat päättää. Nämä jäärät.

Norjassa suomalaista työntekijää arvostetaan maasta taivaisiin. Juurikin edellämainitun esimerkin vuoksi. Pekka on puuseppänä ja Maija jonkin sortin hoitajana. Näiden ammattien edustajiahan siellä on puolet suomalaisista. Minultakin, tradenomilta, kysyttiin valtion työvoimatoimistossa, jonne kerran erehdyin – että etkös olisi kiinnostunut hoitamaan lapsia päiväkodissa? No, en valitettavasti ollut ja jäi sen kerran työpaikka saamatta siltä lafkalta.

Pekasta kerron lisää myöhemmin.

(julkaistu Kainarin blogeissa 11.6.2012)

Inspiraatio

Sain tunnukset tänne Kainari blogeihin jo kolmisen päivää sitten, mutta ramppikuume kasvoi sen verran korkeaksi että sain aloitettua vasta nyt.

Hyvä kirjoittaja kuulema kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta ammattimaisesti, mutta ongelma kirjoittamisessakin on se, että ilman aihetta on hankala kirjoittaa. Tai jos niitä aiheita on liikaa, niinkuin minulla tuppaa aina olemaan. Tänään se kuitenkin iski, siis inspiraatio, ja rynnin vauhdilla kotiin töistä, äidin luota ja koiranpissityksen kautta koneen ääreen. Pitää osata käyttää hyödyksi draivi tai työn imu, kun sitä on.

Kainuun Sanomissa oli tänään vierailevan kolumnistin kirjoitus aiheesta opintojen ohjaus. Se pisti miettimään, nimittäin aikoinani lukiossa selitin innostuneena opinto-ohjaajalleni, miten halusin tehdä jotain merkityksellistä elämässäni, olla niinkuin jonkin sortin maailmanparantaja. Opo naurahti kyynisesti ja totesi, että kannattaisi hankkia joku oikea ammatti, sillä kaikki nykyajan maailmaparantajat istuvat lähipubissa tuoppi kourassa.

Hylkäsin unelmat vapaa-ehtoistyöstä Afrikasta, “ajauduin” opiskelemaan kauppaa ja töihin talous-hallinnon & asiakaspalvelun tehtäviin ja olen nyt kymmenen vuotta tehnyt töitä alalla joka ei oikeastaan kiinnosta. Kiinnostaa sen verran, että olen hyvä siinä, jos haluan, mutta ei kiinnosta sen vertaa, että jaksaisin vaivautua tekemään siitä uraa itselleni. Jos semmoista nyt sitten voi enää tässä iässä sanoa haluavansa tehdä.

Kolmen kympin kriisi tuli ja meni ja nyt ennen neljäkymppisiä, aloin miettimään että kannattaisi ehkä kuitenkin tarkemmin miettiä, mitä sillä loppuelämän työurallaan tekee. Joten minä siis aion tehdä tasan sitä mitä haluan, parantaa maailmaa, toteuttaa haaveita ja olla sitten vaikka tekemättä mitään, vaikka se rahallisesti tässä yhteiskunnassa ei oikein kannata. Siis, jos aikoo pitää koiran hengissä, polttoainetta Opelissa ja maksaa vuokra-emännälle vuokransa.

(julkaistu Kainuun Sanomien blogissa)