Uusi elämä

Muutin 3.8. Kajaaniin uuteen asuntoon. Ja tänään 7.8. sain tietää että sain työpaikan 500+ km pohjoisemmasta, eli Lapista Saariselältä. Muutto ennen 22.8. Elämä ei mene niinkuin sitä suunnittelee, mutta perskuleen jännittävää se ainakin välillä on!

Continue reading

Muiden nurkissa

minnamoira logo

Olen ollut Kajaanissa nyt kohta viikon. Ensin pari yötä uudessa alivuokralaisasunnossa ja sen jälkeen äitin nurkissa. Lähdemme pian hakemaan muuttokuormaa. Sain onneksi muuttoauton lainaan, vaihtamalla sen vuokran RUOHONLEIKKURIIN. Kyllä! Vaihtotalous kunniaan.

Continue reading

Maahanmuuttajaksi muualle

Roman Schatz oli Radio Rockissa tässä yksi päivä kertomassa sitä miten hän pääsee ns. helpolla maahanmuuttajuudestaan koskapa on valkoihoinen ja puhuu hyvää suomea.

Mamuhan on ihminen joka on muuttanut maahan jostain syystä: oli se sitten pakolaisuus, työsiirtolaisuus, tai paluumuutto tai opiskelu. Minäkin siis olin maahanmuuttaja, kun olin aikoinani Norjassa.

Oli todella ristiriitaista kuunnella ulkomaalaisvastaisen norjalaistuttavan puhuvan negatiiviseen sävyyn maahamuuttajista. Sitä jatkui jonkin aikaa ennenkuin kiukustuin ja kysyin, että mitäs mieltä hän oli meistä suomalaisista, koska mekinhän olimme maahanmuuttajia. Pakolaisistahan hän siis ei puhunut. Hämmennys oli suuri, kun hän sanoi että “Aesj, dere er jo Finner!”, elikkä Äsh, tehän olette suomalaisia!

En siltikään ymmärrä missä se raja meni? Ihonvärissäkö? Mantereesta, jolta ko. henkilö tuli, vai siitä, että satuimme olemaan tämän skeptikon kavereita?

Itse olin töissä paikassa, jossa meitä maahanmuuttajia oli Ruotsista, Tanskasta, Pakistanista, Intiasta ja Venäjältä. Me olimme keskenämme tasavertaisia ja meitä paikallisväestön värisiä loukkasi se, jos erivärisen kollegan kansallisuudesta kuuli jotain negatiivista tai mamuista puhuttiin yleisellä tasolla negatiiviseen sävyyn.

Täällä kotimaassa ollessani muistan tämän tunteen, kun seuraan mamu-keskusteluita ja muita negatiivissävytteisiä kommentteja. Onko näitä kommentteja heittävä ihminen ollut itse koskaan vähemmistönä toisessa maassa? Suosittelen sitä lämpimästi, sillä siinä missä se vahventaa omaa kansalais-identiteettiä, se myös laajentaa omaa maailmankatsomusta ihan eri tavalla. Turistina etelänmaalla vieraileminen ei yleensä aiheuta tätä oivallusta.

6 kk Afrikanmaalla valkoihoisena olivat myös opettavaisia. Ei sillä, että minun olisi pitänyt varoa, vaan siksi, että miten tunsin oloni turvalliseksi siellä. Siksi, että satuin majailemaan pienessä Pohjois-Namibialaisessa kylässä, jossa suomalaisia arvostettiin paljon, mutta myös siksi, että Namibia maana on turvallisimpia ja väkimäärältään pienimpiä tämän mantereen maista.

Joka paikkaan minne menimme, meihin valkoihoisiin kiinnitettiin huomiota. Fyysistä koskemattomuuttamme ei koskaan kuitenkaan loukattu, ei edes silloin kun huimapäisinä menimme ainoina valkoihoisina paikalliseen yökerhoon. Uteliaisuutta riitti kyllä ja me tytöt varsinkin saimme pitkiä katseita miespuolisilta, mutta saimme olla rauhassa. Varmasti myöskin siksi, että meillä oli kaksi miestä ryhmässämme. Meitä nuoria naisia oli siis kolme.

Yksinkin ajelin autolla maaseudulla kun ajelin kirkon eri toimistoissa opettamassa heidän työntekijöilleen tietokoneen käyttöä. Kerran sattui blondille pieni rengas-kommellus… kerron sen toisen kerran.

Niin, siitä kielitaidosta. Norjalaisten mielestä huonoa norjaa puhuva suomalainen oli hauskalla tavalla hölmö maahanmuuttaja. Sitten jos suomalainen pääsi puhumaan englantia ja pääsi näyttämään kielitaitonsa tason, ei Pekka-vitsejä tarvinnutkaan kuunnella enää niin paljon.

Pekka-vitsit on ihan huippuja Norjassa, niitä viljellään samaan tyyliin kuin Suomessa Pikku-Kalle-vitsejä. Pekastahan tehtiin Norjan televisiolle tv-sarjakin, jonka pääosassa seikkaili Pekka, muistaakseni kirvesmies.

http://www.radiorock.fi/ajankohtaista/juuri-nyt/media/roman-schatz-%E2%80%93-%E2%80%9Dnainen-virhe-suomalainen-nainen-vain-yksi-variaatio%E2%80%9D

(Kainarissa 7.8.2012)

Uutta elämää etsimässä

“Harvemmin sitä pitää soittaa Postille kysyäkseen, että minne mä laitan postilaatikon, kun muutan semmoiseen paikkaan jossa sitä ei ole ennen ollut… ”

Elikkä siis olen muuttamassa Terholaan, Paltamon kupeeseen, tarkalleen ottaen 13 km kylän keskustasta pöpelikköön päin. Talo on vanha ja siinä ei ole asuttu ehkä kymmeneen vuoteen.

Jännittää. Siis oikeasti. Mutta vain se, että saan kaiken sen suunnittelemani joskus aikaiseksi – riittääkö keskittymiskyky, jaksanko odottaa ja suunnitella jos ei saakaan aikaseksi siinä tahdissa kun haluan. Lähinnä rahastahan se on kiinni. Yksin on hankala rakennella taloa ja remontoida, varsinkaan jos ei ole koskaan sitä tehnyt.

Jaiks. Olen ehkä hieman jännittynyt, mutta rohkeasti vaan tästäkin rämeiköstä läpi.