Kiirettä

Huomaan, että alkaa olla erittäin haasteellista kirjoittaa blogia joka päivä. Olen viikonlopun jälkeen aina muutaman päivän jäljessä, ja kun olen paikoissa, joissa ei ole omaa kirjoituspöytää, on kirjoittamiseen vaikeampi keskittyä.

Koitan petrata tai sitten pitää puhtaasti tunnustaa, ettei joka päivä kerkeä kirjoittaa.

Yritän kuitenkin parhaani. 365-vuosi voi olla käänteentekevä. Hyvä kirjoittaminen tulee rutiinista, ei inspiraatiosta. Ihmiset käyvät treeneissä, harrastuksissaan ja muusikotkin harjoittelevat päivittäin, vaikka inspiraatiota ei juuri silloin olisi. Myös kirjoittaminen voi olla ns. “lihasmuistitoimintaa”.

Ja kysehän ei ole siitä, etteikö minulla olisi mitään sanottavaa, vaan siitä, että miten pukea ne ajatukset sanoiksi. Sitä tässä harjoitellaan.

Mutta hei, Oulussa on Oulu Sixties- bileet 6.10. Onko joku menossa?

 

Pakkanen

Täällä on ollut tosi paljon pakkasta. Ja se on ihanaa! Olen fiilistellyt sitä ihan hirveästi. Ja pohtinut taas omaa kirjoittamistani. Tai eihän se kirjoittaminen ole taas se ongelma, vaan se, että olen kyllästynyt jo blogialustaani, vaikka vasta sain ulkoasun taas vaihdettua. Nyt haluaisin käyttää Joomlaa. 😀 HAH. Oikeasti.

Continue reading

Uutispäivitys

Olemme nyt asuneet Kangasniemellä pari kuukautta. Reväytin olkapääni muuton aikana marraskuun lopussa ja se on kipeä edelleen. Syön järkyttäviä määriä kipulääkkeitä ja nopeat tai äkkinäiset liikkeet sattuvat. Masentavaa. Tämä on vaikuttanut koko mielialaani, mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa tai jotain sinne päin…

Continue reading

Inspiraatio

Sain tunnukset tänne Kainari blogeihin jo kolmisen päivää sitten, mutta ramppikuume kasvoi sen verran korkeaksi että sain aloitettua vasta nyt.

Hyvä kirjoittaja kuulema kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta ammattimaisesti, mutta ongelma kirjoittamisessakin on se, että ilman aihetta on hankala kirjoittaa. Tai jos niitä aiheita on liikaa, niinkuin minulla tuppaa aina olemaan. Tänään se kuitenkin iski, siis inspiraatio, ja rynnin vauhdilla kotiin töistä, äidin luota ja koiranpissityksen kautta koneen ääreen. Pitää osata käyttää hyödyksi draivi tai työn imu, kun sitä on.

Kainuun Sanomissa oli tänään vierailevan kolumnistin kirjoitus aiheesta opintojen ohjaus. Se pisti miettimään, nimittäin aikoinani lukiossa selitin innostuneena opinto-ohjaajalleni, miten halusin tehdä jotain merkityksellistä elämässäni, olla niinkuin jonkin sortin maailmanparantaja. Opo naurahti kyynisesti ja totesi, että kannattaisi hankkia joku oikea ammatti, sillä kaikki nykyajan maailmaparantajat istuvat lähipubissa tuoppi kourassa.

Hylkäsin unelmat vapaa-ehtoistyöstä Afrikasta, “ajauduin” opiskelemaan kauppaa ja töihin talous-hallinnon & asiakaspalvelun tehtäviin ja olen nyt kymmenen vuotta tehnyt töitä alalla joka ei oikeastaan kiinnosta. Kiinnostaa sen verran, että olen hyvä siinä, jos haluan, mutta ei kiinnosta sen vertaa, että jaksaisin vaivautua tekemään siitä uraa itselleni. Jos semmoista nyt sitten voi enää tässä iässä sanoa haluavansa tehdä.

Kolmen kympin kriisi tuli ja meni ja nyt ennen neljäkymppisiä, aloin miettimään että kannattaisi ehkä kuitenkin tarkemmin miettiä, mitä sillä loppuelämän työurallaan tekee. Joten minä siis aion tehdä tasan sitä mitä haluan, parantaa maailmaa, toteuttaa haaveita ja olla sitten vaikka tekemättä mitään, vaikka se rahallisesti tässä yhteiskunnassa ei oikein kannata. Siis, jos aikoo pitää koiran hengissä, polttoainetta Opelissa ja maksaa vuokra-emännälle vuokransa.

(julkaistu Kainuun Sanomien blogissa)