Blogi: Ihon alla yhteenveto

Toisen viikon päivät hurahtavat ohi salakavalasti. Joudun hoitamaan erään koulutukseni läsnäolovelvollisuuksia keskiviikkona ja torstaina päiväsaikaan ja tämä lyhentää TV-sarjan työpäivääni… tai siis ei. Käyn siis kouluhommissani ja jatkan iltaa sitten kuvauspaikalla toiset kahdeksan tuntia. “Honeymoon”  on ohitse, huomaan helpommin, kun ihmisiä vaivaa stressi tai kiire, mutta kuvaukset puksuttavat silti eteenpäin kuin höyryjuna. Koulupäiväni aikana crew kuvaa torstaina Kontiomäessä ja minua harmittaa, että en pääse sinne mukaan, koska olen toisaalla. Olen asunut lapsuuteni siis Kontiomäessä.

Saan auttaa Teemua löytämään taas vauvan kuvauksiin perjantaille joten rekrytoin kaverini Siljan kuukauden ikäisen vauvan tehtävään. Lisäksi luokkakaverini Samin kuplavolkkari tulee esiintymään yhdessä pätkässä. Väännämme voileipiä urakalla Jennan ja Fannin kanssa. Joka päivä! Ajeluttelen näyttelijöitä.

Perjantaina kuvaukset loppuvat kymmeneen mennessä. Halaan Ailaa ja Minnaa. Tiina ja Jantsu kehoittavat minua hakeutumaan Helsinkiin johonkin alan firmaan harjoitteluun. Nauran asialle, sillä olenhan juuri parisen vuotta sitten “päässyt” pääkaupunkiseudusta eroon. Ajatus jää kuitenkin kalvamaan mieltäni.

Mitä sitten tunnen ja ajattelen? Kahden viikon aikana on tullut koettua melkein koko tunneskaala läpi. Vihaa ja rakkautta en sentään, mutta jotain sen suuntaista. Pienenlaisia epäkohtiakin on tullut vastaan, mutta ne on raportoitu esimiehelle ja ne varmasti menevät sitä kautta eteenpäin. Kaiken kaikkiaan mahtava fiilis. Olen väsynyt, mutta erittäin tyytyväinen. Päällimmäisenä on haikeus. Tiimi oli todella mukava ja otti meidät harjoittelijatkin mukaan vauhtiin hyvin. Tälle alalle ei lähdetä bongaamaan tähtiä ja tähdenlentoja, vaan tekemään epäsäännöllistä, epäkäytännöllistä ja monimutkaista työtä.

Ihmiset ovat poikkeuksetta raskaan työn raatajia, toimeliaita, oma-aloitteisia, hyvät sosiaaliset taidot omaavia multitaskaajia, jotka eivät napise tehtävän laadusta. Kaikki työt on tehtävä, oli sen tekijä sitten itse tai vieruskaveri. Projektilaatuisen työn puurtajan perheiltä ja puolisoilta vaaditaan paljon joustoa sillä kuvauksissa ollaan mukana yötä päivää. Kymmenen tunnin päivät ovat normi, mutta joskus ne venyvät monella tunnilla. Kuvaukset vievät työntekijänsä toiselle puolelle Suomea, pois kotoa. Sitten taas ollaan kotona mahdollisesti viikkoja, tai ehkä vain pari päivää, kunnes taas toinen projekti alkaa. Itsestään täytyy pitää hyvää huolta ja pyrkiä syömään ja nukkumaan säännöllisesti, kaikesta huolimatta.

Ehkä siksi kaikki tämä tuntuu myös erittäin palkitsevalta. Saa laittaa itsensä likoon sataprosenttisesti ja työnsä jäljen näkee välittömästi.

Lauantaina ajan vielä Teemun ja Johanna Snellmanin Ouluun muutamien lainassa olleiden kuvaustarvikkeiden kanssa. Päiväni loppuu 19:30 kun palautan pakettiauton avaimet.

Minä kiitän & kumarran:

Mikko H,  Johanna, Teemu, Aila, Fanni, Jenna, Katja, Milla, TK, Anniina, Jantsu, Tiina, Miikko, Matti K, Taneli, Laura, Ari, Juha, Matti P, Kosti, Pirjo, Hannele, Essi, Riitta, Kaisa, Salla, Micke , Riku, Mika O, Mika L, Ilkka, Elena, Wille …

KAO & Cloudberry Services, Marko

Fisher King Productions Oy &  Blockbusters Gang

Ensiviikonloppuna opiskelukaverillani Mikolla ja minulla on jo toinen projekti tiedossa! Hurjaa!

 

Blogi: Kuudes päivä Ihon alla

Järjestyksessään kuudes päivä, eli sunnuntai on vapaapäivä. Käytän sen nukkumiseen. Arvioin nukkuvani n. 14 h, vaikkakin pätkissä, mutta se kuvastanee sitä, kuinka uupunut olen. Yritän nousta muutamaan otteeseen, mutta olo on kuin krapulaisella, joten jatkan unta. Whatsapp kilahtaa muutaman kerran, Aila, Minna ja Teemu kirjoittelevat mukavia. Osa poppoosta on menossa illalla elokuviin, jonne minäkin aion mennä. Illalla Teemulta tulee viesti, jossa hän kyselee maanantain kuvauksiin avustajaksi vauvaa, sattuisinko tuntemaan ketään sopivan ikäistä? Soittelen pikaisen kierroksen ja onnistun löytämään taaperon ystäväni Marin avulla. Naurattaa. Tämä työ ei lopu, ennenkuin se oikeasti loppuu!

Kuudes kuvauspäivä, maanantai, alkaa vasta 15:20. Se tarkoittaa sitä, että kuvaukset jatkuvat pitkälle aamuyöhön. Ensimmäiset päivän viestit tulevat Ailalta, kuten tavallista. Ihmettelen miten nainen jaksaa, hän tekee koko crewn pisimmät työpäivät, on aina ensimmäisenä paikalla ja lähtee viimeisenä, kun viimeinenkin henkilö on viety sinne minne pitää. Korjailen omaa ajo-aikatauluani sitä mukaa kun muutoksia tulee.

Päivä taitaa mennä jokaisella pienessä horroksessa. Tarvitaan yksi vapaapäivä, jotta kroppa tajuaa, miten väsynyt se oikeastaan onkaan. Onneksi ajoja ei ole paljon, joten auttelen Teemua, Jennaa ja Fannia cateringin kanssa. Kuvaukset jatkuvat ja huumori kukkii silti, sen avulla jaksaa. Porukka alkaa tuntua hyvinkin tutulta ja viimeisetkin ujostelut ja jännitykset ovat jääneet. Yksi näyttelijöistä juttelee kuin vanha tuttava, toinenkin.

Catering tuo paikalle pizzaa puolen yön jälkeen ja ihmiset piristyvät siitä silminnähden. Paljon kiitoksia ja hymyjä.

Kahta minuuttia vaille kaksi yöllä, meno kuvauksissa saattaa mennä näinkin hurjaksi.
Kahta minuuttia vaille kaksi yöllä, meno kuvauksissa saattaa mennä näinkin hurjaksi.

Yöllä juodaan skumpat, tasan kello 03:00. Ohjaajat pitävät pienen kiitospuheen. Teemulle ja minulle ei jää skumppalaseja, sillä olemme ilmeisesti laskeneet henkilöstömäärän alakanttiin, mutta yksi crewn jäsenistä ojentaa omansa minulle hymyillen ja juomme sen Teemun kanssa puoliksi. Mahtava fiilis lopettaa päivä! Olen nukkumassa 03:52 ja nukahdan välittömästi, kun olemme vielä vaihtaneet viimeiset hyvänyön viestit Ailan kanssa.

Blogi: Viides päivä Ihon alla

Lauantai. Ja tämä viikko on sitten saatu päätökseen!

Aamu alkaa sillä, että nappaan pikkubussin, jolla kuljetan non-stoppina ihmisiä hotellilta kuvauspaikkaan. Paikalla on myös 2nd unit, eli toinen kuvausryhmä ja samanaikaisesti kuvataan siis kahdessa eri paikassa. Tämä järjestely tuottaa kiirettä koko tiimille.

Tänään kyytiin tulee myös harvinaisempi vieras, nimittäin valkoinen hiiri, itseasiassa kaksi kappaletta. Päädyn myös assisteeraamaan settiin hiiriä kuvauksen ajaksi ja tämän viikon hauskin tilanne sattuukin siinä, kun hiiritähtönen päättää ulostaa näyttelijän kädelle. Poimin papanat pois ja kuvaukset jatkuvat ilman sen kummempaa keskeytystä. Naurattaa silti.

Päivä on haipakkaa, sillä osa harjoittelijoista joutuu lähtemään jo aiemmin, joten cateringistä puuttuu ihmisiä. Ja koska unitteja on kaksi, tarvitaan kaksi kuvaussihteeriä, ohjaajaa, apuohjaajaa jne.  Minna Valjanen, Teemu Karvonen, Aila Mulari ja minä perustamme yhteisen Whatsapp – ryhmän, jolloin kommunikointi sujuu huomattavasti jouhevammin. Jokainen tietää missä kukakin liikkuu ja ulko-oven avaukset jne. sujuvat, sillä viestiin reagoi ensimmäiseksi se, joka on lähinnä.

Moni odottaa jo innokkaasi vapaalle pääsyä ja haaveilee punaviinipullosta ja siideristä. Päivä hurahtaa ohi todella nopeasti, sillä olen liikkeessä koko ajan. Alan jo huomata, miten väsymys painaa ihmisiä, mutta hyvä tiimi auttaa jaksamaan. Illalla juodaan taas klaffijallut. Taas yksi virstanpylväs eteenpäin.

Olo on hieno. Väsynyt. Kotiinpäästyäni Whatsapista kilahtaa vielä viimeiset kiittelyt ja hyvän viikonlopun toivotukset, maanantaina nähdään!

 

Blogi: neljäs päivä Ihon alla

Tänään viimeistään kuvittelin, että kirjoitusinto laantuu, mutta tässäpä taas ollaan. Tämä on siis perjantain tapahtumista.

Aamun kuljetusaikataulu muuttuu lennossa, muuttuneen callsheetin myötä. Kohtauksia siirretään myöhemmälle ajankohdalle ja joidenkin paikkoja vaihdetaan ja jotakin poistetaan. Kuljetukset muuttuvat tietenkin samalla tavalla, mutta Aila selvittää muutokset ja saamme ajettua jokaisen sinne, missä heidän pitääkin olla. Olo on tänään selkeästi varmempi, kuin aikaisempina päivinä. Win!

Tänään en kerkeä, enkä edes oikeastaan halua mennä settiin ollenkaan. Kuvaukset ovat taas hankalassa paikassa ja koska työni on olla nyt täysipäiväisesti runnerina päivystän kännykässä Whatsapp´ viestejä Ailalta, Minnalta tai Teemulta. Käyn hakemassa paketin kuvaustiimin Mikalle Matkahuollosta. Pääsen tutustumaan erikoistehosteita tekevien naisten työhön ohimennen. Valitettavasti en saa ottaa kuvia, sillä ne voisivat paljastaa juonesta jotain, mutta yhden sain sentään ottaa. Tässäpä siis miehen vatsa. Vai onkohan tuo naisen. Ken tietää…

20141024_vatsa

Naiset ovat opiskelleet ulkomailla, itseasiassa Lontoossa, sillä Suomessa ei erikoistehosteiden tekoon saa koulutusta mistään. Täytyykin käydä jututtamassa mimmejä vielä uudelleen aiheesta.

Kuljetan myös nuorta miestä, joka on crew’ ssä datavastaavana. Hän siis purkaa kuvatut muistikortit ja sisältö lähetetään kaapeleita pitkin jonnekin … Ongelmana tänään on, että netti ei toimi tarpeeksi tehokkaasti lokaatiossamme, joten joudumme käymään parissakin paikassa Kajaanissa kokeilemassa, siirtyisivätkö tiedostot tarpeeksi nopeasti kaapeliyhteydellä. Sattumalta Kajaanissa on LAN-tapahtuma GetOnline 2014 ja TK:lle järjestyy oma kaista purkutyötä varten tapahtumasta. Pääsen siis nuuhkaisemaan ohimennen vielä LAN:ittajien testosteronipilveä. Huhhuh!

Sen jälkeen autan vielä Minnaa hakemaan tavaroita toiselta puolelta sairaalaa, lumimyrskyssä ja tuulessa. Rupattelemme jo kuin vanhat tuttavat, vaikka minä pommitankin kysymyksillä, kuten aina. Illan viimeisin keikka on taas kentälle, jossa odottelen myöhästynyttä lentoa yli puoli tuntia, mutta viimein kone saapuu ja sen myötä pääsen minäkin taas nukkumaan.

Olen väsynyt, mutta tyytyväinen. Alkaa vakavasti näyttämään siltä, että olen löytänyt alan, jolla haluaisin olla töissä.

PS. Olen unohtanut mainita, että crew´llä on tapana ottaa fläppikuoharit, kun ovat kuvanneet 100 rullan verran materiaalia. (nykyisin ilmeisesti lasketaan muistikortteja tms.) Tämä virstanpylväs saavutettiin keskiviikkona. Torstaina taas joimme snapsit jallua. En muista miksi niin tehtiin, sillä olin itse ajossa, mutta mahtava porukka oli silti muistanut jättää snapsit niille, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet yhteiseen tilaisuuteen. Join omani sitten myöhemmin. Hauska tapa boostata motivaatiota ja merkata työn edistymistä!

PS 2. Serkkuni, hymypoika Mikko on KAKS:n keittiöllä töissä. Lupasin laittaa hänelle terveisiä blogini kautta. Eli tässäpä sinulle, Mikko Möttönen! Nähdään taas!

Blogi: Kolmas päivä Ihon alla

“Niin se vain tämäkin paikka kasvaa kiinni, tämähän tuntuu jo niinkuin kotona olisi” toteaa eräs kameramies tänään.

Vain tuntia aiemmin tällä käytävällä oli 40-50 hengen kameraryhmä näyttelijöineen. Nyt se kaikuu tyhjyyttään. Bongaa käytävä TV-sarjasta!
Vain tuntia aiemmin tällä käytävällä oli 40-50 hengen kameraryhmä näyttelijöineen. Nyt se kaikuu tyhjyyttään. Bongaa käytävä TV-sarjasta!

Kolmas kuvauspäivä (torstai)

on ohitse ja jos eilen väsytti, niin tänään väsyttää sitäkin enemmän. Fiilis on silti todella hyvä. Juttelemme harjoittelussa mukana olevan KAO:n medialukiolaisen Fanni Järvisen kanssa tänään taukotilassa siitä, miten jotkut ihmiset viettävät syyslomaansa mielellään tekemättä yhtään mitään. Eikä siinä mitään – mutta totesimme kuin yhdestä suusta, että tämmöinen tekemisen meininki se vasta onkin virtaa antavaa. Uuden oppiminen on hurjan voimaannuttava kokemus. Pohdimme myös, että miten mukavaa välittömän palautteen saaminen on, sekä kollektiivinen luotto siihen, että päämäärä saavutetaan. Työkaveriin voi luottaa, että homma hoituu, kun hänelle tehtävä annetaan, eikä kukaan tunnu loukkaantuvan siitä, että toisia käskytetään ilman hierarkiaa. Asiat on vain saatava eteenpäin, eikä sillä ole väliä, kuka pyynnön välittää. Toteamme molemmat viihtyvämme tällaisessa ympäristössä todella hyvin.

Voi kun tämän tekemisen taidon voisi siirtää vaikka valtion virastoihin! Noh, myönnettäköön, ehkä se on vähän liikaa pyydetty. Mutta tehokkuudesta ja asioiden järjestämisestä voisi tästä projektiluontoisesta työskentelystä ottaa hyvin mallia muuallekin.

Tänään päivä menee siis auton ratissa. Laskeskelen, että kyydissä on kaiken kaikkiaan 16 eri otteeseen n. 10 eri ihmistä. Ajoreittinä on majoitus – sairaalan kuvauslokaatio ja lentokenttä. Tulen hyvin juttuun näyttelijöiden kanssa, joista vain muutama on käynyt Kajaanissa aiemmin ja heistä jokainen muistaa kehua vaaramaisemaa ja kyselevät ruskasta. Minä puolestani muistan kehua tämän syksyn runsasta puolukka- ja sienisatoa.

Kuuden aikaan ruokailuun vaeltaa noin 40 nuutuneen näköistä muumia. Näky on jollakin tapaa hellyttävä, istumme vieri vieressä pitkien pöytien ääressä hiljaa ruokaa mussuttaen. Meidän pöydässämme kysellään toistemme ikiä ja saan taas uutta äimisteltävää. Hyvin suuri osa porukasta on alle 30 -vuotiaita ja esimerkiksi Blockbusters Gangin nuoret naiset ovat syntyneet 90-luvun alussa, eli he voisivat olla ikänsä puolesta lapsiani. Tämä on hyvin hämmentävää, ilahduttavaa ja ihailtavaa. Girlpower!

//Minna

www: Blockbusters Gang 

 

Blogi: Toinen päivä Ihon alla

Ajattelin ensin, etten jaksa edes kirjoittaa, sillä olo on nautinnollisen väsynyt. Toinen päivä (keskiviikko) tv-sarjan Ihon alla tuotannossa oli kuitenkin taas niin jännittävä, että on pakko kertoa siitä jotain.

Päivä alkaa sillä, että kiiruhdan vaihtamaan oman autoni lennossa tuotannon vuokra-autoon, jolla haen näyttelijän majoituksestaan settipaikalle. Sen jälkeen onkin pientä odottelua kuvauksien aikaan, toki juoksen tavaroita sinne tänne ja yritän taas opetella kuka on kukin. Itse kuvausryhmä taitaa jäädä väkisinkin vähän tuntemattomammaksi, sillä he ovat koko ajan kameran, mikrofonin tai jonkin muun laitteen kanssa kiinni ja en näin ollen ole heidän kanssaan juurikaan tekemisissä. Ensimmäisestä päivästä viisastuneena tuon kotoa mukanani tussin, kyniä, post-it muistilappuja sekä paperileikkurin.

Mielenkiintoiseksi päivä muuttuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun saan oman radiopuhelimen Teemulta ja minut määrätään joksikin aikaa avustajaksi 1. apulaisohjaajalle, Iirikselle. Saan soitella puheluita, saatella näyttelijöitä ja näyttelijättäriä maskeerauksesta settiin, eli kuvauspaikalle, sekä opetella lukemaan call-sheettiä, johon en olle paneutunut vielä niin hyvin, että tajuaisin siitä mitään konkreettista.

Pohdin ankarasti omaa suhtautumistani näyttelijöihin. Tunnen heistä nimeltä vain yhden, mutta kun uusia näyttelijöitä saapuu paikalle, huomaan, että tunnistan kuitenkin toisenkin.Viedessäni heille vesipulloja, kehoitan heitä kirjoittamaan nimensä pulloihin, jotta he saisivat oman pullonsa takaisin ilman, että ne menisivät sekaisin. Kehoitan heitä siis sanomalla, että kirjoittaisitteko itse oman nimenne, koska en tunne teitä kaikkia. Jälkeenpäin pohdin, että olikohan se korrektisti sanottu, loukkasinkohan jotakuta vai ovatko näyttelijät yleensä kyllästyneitä siihen, ettei heihin varmasti osata suhtautua niinkuin tavallisiin ihmisiin?

Maskeerausauton kuljettaja, hassunhauska Kaamanen vakuuttaa minulle myöhemmin, että näyttelijät taatusti ovat mielissään, jos heitä kohtelee niinkuin he eivät olisikaan kuuluisia. Hyvä. Uskon Kaamasta ja ajattelen, että näyttelijätkin ovat eräänlaisia asiakkaita ja asiakaspalvelustahan minulla on kokemusta roppakaupalla.

Illallemmalla pääsen taas käymään kaksikin kertaa Kajaanin lentokentällä. Sen jälkeen vuoraamme kaimani Minnan kanssa sairaalan leikkaussalin muovilla. Minna nauraa, että tämä ei ole suinkaan hassuinta, mitä hän on joutunut tekemään. Kaikenlaista tulee kuulema eteen…. (tästä olisikin kiva kuulla tarinoita joskus lisää).

Minä pohdin itsekseni, että miten pari vuotta sitten saatoin kuvitella, että lähtisin opiskelemaan jotakin muuta kuin media-alaa? Tämä on hirvittävän hauskaa hommaa! Ei tässä ihmishenkiä pelasteta, mutta luovuutta saa käyttää, saa olla ihmisten kanssa tekemisissä ja silti toimia hyvinkin itsenäisesti ja vapaasti.

//Minna

Uutislinkkejä:

Yle; tuotanto-asssitentti Aila Mulari

Yle: ohjaaja-käsikirjoittaja Miikko Oikkonen

Yle: Sairaalasarjojen lavastaja … 

 

Blogi: Ensimmäinen päivä Ihon alla

20141021_003_web

Ensimmäisenä tuotantoharjoittelijan päivänäni pääsen ajojärjestelijäksi tuotannon autoille tarkoitetulle parkkipaikalle. Mukaan ottamani toppahousut ja pipo eivät ole lokakuun viimassa yhtään liioiteltua. Mikäs siinä seisoksiessa, mahtava ilma, aurinko paistaa kirkkaasti. Hyvät fiilikset jo alussa. Hihittelen pipolleni, jossa lukee KATUPARTIO.

Seuraavaksi seuraa pientä sukkulointia voileipien, sopimusten ja muutaman pienen esineen kanssa Kajaanin keskussairaalassa, jossa kuvauksia tehdään puolet päivästä. Yksi tehtävistäni on tutustua settiin, eli kuvauspaikkaan, minkä teen. Kuvausten ajaksi tilanne rauhoittuu sen verran, että kerkeän jutella monen tuotantoon kuuluvan jäsenen kanssa ja kysellä heidän taustoistaan ja koulutuksistaan.  Huomaan pian, että asiat tapahtuvat sykleissä: 1-2 minuutin pätkää kuvataan monta kertaa, vaihdetaan kuvakulmaa ja taas kuvataan. Koko kuvaustiimi on hiirenhiljaa kameroiden käynnin ajan. Kaikki muutokset, kahvit, potkulaudat ja kameroiden ja valojen asemoinnit tapahtuvat ensikertalaisen silmiin ikäänkuin automaattisesti, heti kun radiopuhelimesta kuuluu – kiitos, kameroiden pysähtymisen merkiksi.

20141021_004

Muutaman tunnin päästä kuvauscrew siirtyy kokonaan ambulanssihalliin. Täällä kuvataan samalla tavalla muutama tunti. Kamera, ääni ja valomiesten työskentelyä on ilo katsella. Siinä missä muu poppoo tuijottaa kuvaussihteerin ja äänimiehen monitoreja, joista näkee näyttelijöiden työsuoritukset, huomaan olevani lähes ainoa, joka tuijottaa haltioituneena itse kameracrewn työskentelyä.

Sitten siirrymme pois sairaalalta kokonaan. Pääsen ajamaan yhdellä tuotannon vuokra-autoista ja kuljetan ohjaajat toiseen lokaatioon.

Tässä välissä pääsemme syömään ja taas kerkeän jutustella muutaman uuden tiimiläisen kanssa.  Fiilikset ovat tässä vaiheessa jo korkealla. Kerkeän viestitellä ystävälleni: “Tämä on ihan sikasiistiä! Täytyy miettiä uravalinnat uudelleen, ehkä lähdenkin elokuvien ja tv-sarjojen mielenkiintoiseen maailmaan! ” Opettajani Marko kyselee minulta, josko olen jo oppinut mitään. –  Jos kuolen tänään, kuolen onnellisena, vastaan hänelle.

Ruokailun jälkeen on vielä iltakuvaukset Kajaanin elokuvateatterin Biorexin tiloissa. Tänne on kutsuttu yli 100 kajaanilaista avustajaa, esittämään elokuvayleisöä. Pääkaupunkiseudulla on kuulema vaikeata jo löytää ihmisiä mukaan avustajiksi, sillä siellä on jo niin paljon erilaisia kuvauksia, mutta Kajaanissa sitä ongelmaa ei onneksi ole. Minulla on vastuullani catering, sillä varsinaiset catering-henkilöt ovat avustajina elokuvasalissa. Alkaa jo väsyttää, mutta ammattilaiset ottavat otoksen toisensa jälkeen. Mietin, että tämä on vasta ensimmäinen varsinainen harjoittelupäiväni ja tulossa on vielä 11 kuvauspäivää. Kaupassa käynti tuntuu jo täysin triviaalilta toimenpiteeltä. Jos tätä tehdään kaksi viikkoa, miten pystyn palaamaan enää normaaliin elämään?

//Minna

www:  Fisher King Production Oy – Ihon Alla – Replacements

 

 

 

Blogi: Ihon alla (infotilaisuus)

Pääsen osallistumaan uuden Neloskanavan Ihon alla -tv-sarjan tuotantoon seuraavat kaksi viikkoa. Kiitos tästä kuuluu Kainuun ammattiopistolle, jossa opiskelen media-assistentti-linjalla aikuispuolella.

Ensimmäisenä iltana meidät kutsutaan kajaanilaiseen hotelliin infotilaisuuteen illalla klo 22.30. Fiilikset ovat nousseet päivän mittaan jo hirvittävästi, kun Twitterissä jakamani linkki saa erään markkinointipäällikön ottamaan minuun yhteyttä. Hän kyselee tuotannon päättävien henkilöiden yhteystietoja, sillä hän on kiinnostunut sopimaan jotakin markkinointiin liittyvää. Lisäksi Facebookissa minulle tarjotaan tuotannon etsimiä valkoisia hiiriä…

Saavun hotellille ja tunnistan vain KAO:n Marko Karvosen, joka vastaa Cloudberry Services elokuvan ja median palvelukeskuksen vetämisestä ja opiskelukaverini Mikko Härkösen, joka on minun laillani päässyt mukaan tähän projektiin harjoitteluun. Jokainen hymyilee ja ihmiset tervehtivät toisiaan iloisesti. Fiilis on kerrassaan mahtava. Minua jännittää ja taitaa Mikkoakin jännittää. Marko Karvonen esittelee minut Kajaanin lokaation koordinaattorille, Teemu Karvoselle, joka on minun “esimieheni” seuraavat kaksi viikkoa. Olen kuulema hänen oikea kätensä. Ja vasen. Molemmat! Hermostunutta hymyilyä. Myönnän, että minua jännittää! Kolmas tuttu naama näkyy heti tämän jälkeen, Niko Saarela, joka on hänkin entinen KAO:n medialukiolainen. Niko on vastikään perustanut oman tuotantoyhtiön Saarela Films.

Alkubriiffaus kestää noin puolitoista tuntia, jonka aikana meille tarjotaan lasilliset kuohuvaa. Aloitamme esittelemällä itsemme; nimi ja tehtävä tässä projektissa. Koska uusia nimiä ja kasvoja on niin paljon, mieleeni jäävät vain ne kaksi lähintä henkilöä, joiden kanssa minun on määrä työskennellä.  Ja ohjaaja tietenkin, hänen nimensä on Miikko Oikonen. Linjatuottaja Matti Kajander aloittaa tervetulopuheella ja siirtää pian puheenvuoron  1. Assistant Directorille Iiris Juutilaiselle, joka käy läpi viikon kuvauspäivät ja niiden pääkohdat. Tiimin joukosta kuuluu välillä hermostunutta hihitystä ja joitakin hauskoja heittoja. Lopuksi puheenvuoron saavat tuotantokoordinaattoria paikkaava runner Aila Mulari sekä apulaisjärjestäjä Minna Valjanen.

Infotilaisuuden jälkeen kävelen autolle ja jännitys on lauennut ja tilalle on tullut innostuneisuus. Tästä taitaa tulla elämäni jännittävimmät kaksi viikkoa! Taatusti myös raskaimmat, sillä kuvauspäivät ovat keskimäärin 10,5 h mittaisia.

//Minna

www:

Ihon Alla – sarjan uutispätkä tv-kanava Nelosella.

Saarela Films