Aloitteenteon tuskaa

minnamoira logo


Deittailu on vaikeaa. Tästä on jo muutama vuosi aikaa, kun yliopistossa työskentelevä tutkijamies totesi kerran, varsin tuskastuneena, minulle:

En ymmärrä miksi miehen pitäisi aina tehdä aloite. Nainen flirttailee ja antaa ymmärtää, että miehellä voisi olla naiseen mahdollisuus. Sitten nainen olettaa, että mies pyytää naisen treffeille, suunnittelee treffit ja keksii ohjelmaa ja näkee kaiken vaivan naisen liehittelemiseen. Miksi nainen ei voisi liehitellä miestä?

Continue reading

Sain töitä

Uskomatonta, mutta totta. TE-toimisto oli antanut minun nimeni eräälle yritykselle… ja lopputuloksena minä sain sieltä töitä. Ja aloitan huomenna markkinointikoordinaattorina ko. yrityksessä. WOW! Kaikki kunnia Oulun TE-toimistolle. Kajaanista en ole saanut töitä koskaan tällä tavalla, enkä ole itseasiassa kuullut, että kukaan olisi saanut. (köh ja anteeksi)

Continue reading

Parisuhteista ja ihmisistä

Aidon ihmissuhteen muodostus on taitolaji. Eikä sitäkään niinkään. Parisuhdetta pitää haluta, rakentaa ja siitä pitää puhua. Mitä, missä, miksi ja milloin? Ja miten? Miksi juuri nyt? Miksi ei aiemmin? Miten me traumatisoituneet ihmiset pääsemme takaisin hevosen selkään jos vastapuoli ei ole yhtään avautuvainen tai herkkänä meidän tarpeillemme, vaikka niistä kommunikoimme? Kukaan ei oikeasti halua olla traumaattinen tai neuroottinen. Kukaan ei halua paljastaa pahimpia pelkojaan ääneen, tai silloin kun haluamme äärimmäisen paljon, että vastapuoli pitäisi meistä.

 

Continue reading

Prologi: Pettäminen aiheuttaa trauman (+ENG)

Suomeksi

Minä olen hyvä hakemaan apua. Tällä hetkellä minulla on pari kaveria joiden kanssa olen puhelinyhteydessä päivittäin ja lisäksi aika on varattu työterveyspsykologille.

Mies petti, valehteli ja jätti. Siitä sitten myöhemmin enemmän.

Pettäminen aiheuttaa trauman. Varsinkin, jos asiaa salaillaan pidemmän aikaa ja asioita ei saa selvitettyä, eikä petetty saa kysymyksiinsä vastauksia. Petetty haluaa selvittää asian perinpohjin, jotta voisi välttää vastaavan tuskan tulevaisuudessa. Pettämisestä pääsee parhaiten eroon antamalla anteeksi, mutta tie anteeksiantoon voi olla kivinen ja raskas tie. Tähän tarvitaan molempien osapuolien panosta ja halua rakentaa suhde uudelleen. Kaikki tunteet tulee sallia ja niistä pitää molempien pystyä puhumaan kumppanin kanssa luottamuksella. Tarvittaessa apua tulisi hakea ulkopuolelta, parisuhdeneuvonnasta tai terapeutilta, yksin ja tietenkin mieluummin yhdessä.

Myös pettäjälle tämä on kova paikka. Käsitys itsestä muuttuu ja mukaan tulevat häpeän ja itseinhon tunteet. Hän joutuu katsomaan vierestä kun kumppani luhistuu palasiksi ja miten vaikea tämän on päästä eteenpäin kriisistä. Petetty haluaa tietää kaiken ja luottamus siihen missä ollaan kulloinkin, kun menoista on sovittu, on vaikea ylläpitää, kun on paljastunut että ei oltu siellä missä oli sovittu tai sanottu olevansa. Tilannetta vaikeuttaa se, jos pettäjä ei suostu katkaisemaan välejä kolmanteen, pettäjäkumppaniinsa tai kieltäytyy kohtaamasta petetyn kumppaninsa itkua, raivoa, tuskaa ja epätoivoa. Petetyn kumppanin tunteet liikkuvat laajalla skaalalla ja mukaan saattaa tulla masennusta, itsetuhoisuutta ja muita MT-ongelmia.

Pahinta on, jos pettäjällä on narsistisia piirteitä ja hän syyttää pettämisestään vain toista osapuolta. Ja pahimmassa tapauksessa petetty on se joka loppujen lopuksi pyytää anteeksi. Näin asian ei tietenkään tulisi mennä. Pettäjä on itse vastuussa teostaan.

Miksi ihminen pettää?

Ihminen voi hakea suhteen ulkopuolista ihailua (narsismi), seksiä (kommunikaatiovaikeudet), halutaan ulkopuolisen suhteen täydentävän liittoa (kommunikaatiovaikeudet) tai sitten vaan karataan vaikeuksia, ristiriitoja (kommunikaatiovaikeudet, tai sitten haetaan vaan elämyksiä.

Monesti myös pettäminen voi johtua lapsuudesta kohdatuista traumoista. Suhteesta toiseen hyppääminen voi olla merkki siitä että on tullut lapsena kaltoin kohdelluksi. Vaihtuvista suhteista saadaan huomiota, jota ei lapsena saatu, kun ehkä jouduttiin vastuunkantajaksi vanhemmista, toisista sisaruksista tai on omaksuttu käyttäytymismalli perheestä, jossa pettäjä on tullut ja mennyt miten huvittaa, eikä ole ollut vastuussa puolisolleen menoistaan.

Pettäminen voi olla myös ratkaisuyritys traumaan, jota ei osata käsitellä aikuisiässä, koska muisto siitä on liian kipeä.

Pettämistarinoissa (tutkimuksien mukaan) toistuu miesten keskeinen ryhmädynamiikka. Se toimii pettämisen salaamisen ja hyväksymisen moottorina. Opitaan siis ns. pettämiskulttuuri, joka omassa kaveripiirissä hyväksytään ja jota jopa edistetään valehtelemalla tyttökavereille ja vaimoille.

 

English version

I am very good in getting help. At the moment I have a couple of friends, with whom I am speaking on the phone daily and in addition I have an appointment scheduled for the psychiatrist at the occupational health service.

The man cheated, lied and left me. I will tell that story later.

Cheating causes a trauma. Especially when it is kept hidden for a longer time and you are not allowed to process it, and the one has been betrayed, will not get answers to her questions. The victim of cheating wants to know everything what has happened and why, so that they can avoid the similar pain in the future. You can get rid of the cheating with forgiveness, but the road to forgiveness can be a bumpy ride. Both of the partners need to put in their effort and have the will to rebuild the relationship. All the emotions are acceptable and have to be accepted as a part of the process and you need to be able to discuss them with your partner. If it is necessary, seek councelling either as a couple or individually.

It is also hard for the one who has committed the betrayal. His self image has suffered and feelings of quilt and shame are involved. He has to watch his partner crumble into pieces and to follow how difficult it is for her to cope with the crisis. The victim of the betrayal wants to know every detail of what has happened and it will be difficult to maintain trust of the partners whereabouts, when the trust has once been broken and the partner was not there, where it was agreed that he would be. Things will be more difficult if the partner who cheated is unwilling to cut the ties to the third person he cheated with. He may also refuse to accept the victims emotions: crying, the rage, pain and despair. The feelings of the one who has been betrayed has emotions from a great spectre and depression, self destruction and other mental health problems may arise.

It is even worse if the one who cheated has narcissistic traits. It may well happen that he is blaming the other for his actions. In the worst case scenario the victim of the cheating will apologize for the cheaters actions. And this is of course how it should not be. The one who cheated is responsible for his actions.

Why do people cheat?

One can seek for admiration outside the relationship (narcissism), sex (communication problems), fulfilment outside the relationship (communications problems) or just run away from problems and conflict (communication problems) or just seek for adventure.

Many times cheating can be a result of traumas that were experienced in the childhood. Jumping from a relationship to another can be a sign of abuse and neglect as a child. Jumping from relationship to another will give the person attention that he was lacking as a child, when he had to take responsibility for himself, his siblings or he learned the behavior from his family, where the cheater just came and went as he pleased and never show any responsibility to his spouse of his doings.

Cheating can also be a solution to a trauma that one cannot handle in his adulthood, a trauma which has a memory too painful to deal with.

In cheating culture (according to studies made in Finland) the group dynamic of males is the central enabler of the cheating. It acts as the motor for hiding and accepting the habit of cheating. Men learn a cheating culture that is accepted within the circle of friends and it may even be promoted with lying on behalf of the cheater, to the girlfriends and wifes of the cheater(s).

 

 

Amicule, deliciae, num is sum qui mentiar tibi? – Baby, sweetheart, would I lie to you?

 

Repost: Mikä vitun helmikissa minä olen?

Repost: Tämä tapahtui vuonna 2015.  Vellotaan hetki noissa epätoivon ja synkkyyden hetkissä.

REPOST – REPOST – REPOST – REPOST – REPOST

Kävin treffeillä Henrikin kanssa. Hänet esitteli minulle hänen siskonsa. Meillä synkkasi todella hyvin ja koko viikonloppu meni alati jatkuvassa dialogissa. Kirjoitin siitä postauksen, mutta en tiedä minne se hävisi. En ole aiemmin tavannut tämmöistä ihmistä.

Kerroimme toisillemme kaiken. Kävimme läpi koko elämämme, entiset suhteemme, entiset pettymykset, entiset kolahdukset, entiset onnen hetket. Rakastelimme ja se oli taivaallista. Nauroimme.

Continue reading

Viikonloppu

Taas hauska viikonloppu takana. Mannaa, lonkeroa ja nauruja. Ja hirveästi lantion vatkausta kaverin luona Youtube-videoiden tahtiin. Soisin, että suomalaisillakin olisi tapana tanssia ja nauraa ja laulaa. Siitä on kauan kun olen ollut semmoisessa kaveriporukassa. Noh, nyt on sitten minä ja afrikkalaiset. <3

Hyviä hetkiä.

 

Kiirettä

Huomaan, että alkaa olla erittäin haasteellista kirjoittaa blogia joka päivä. Olen viikonlopun jälkeen aina muutaman päivän jäljessä, ja kun olen paikoissa, joissa ei ole omaa kirjoituspöytää, on kirjoittamiseen vaikeampi keskittyä.

Koitan petrata tai sitten pitää puhtaasti tunnustaa, ettei joka päivä kerkeä kirjoittaa.

Yritän kuitenkin parhaani. 365-vuosi voi olla käänteentekevä. Hyvä kirjoittaminen tulee rutiinista, ei inspiraatiosta. Ihmiset käyvät treeneissä, harrastuksissaan ja muusikotkin harjoittelevat päivittäin, vaikka inspiraatiota ei juuri silloin olisi. Myös kirjoittaminen voi olla ns. “lihasmuistitoimintaa”.

Ja kysehän ei ole siitä, etteikö minulla olisi mitään sanottavaa, vaan siitä, että miten pukea ne ajatukset sanoiksi. Sitä tässä harjoitellaan.

Mutta hei, Oulussa on Oulu Sixties- bileet 6.10. Onko joku menossa?