Blog / Suomeksi · 14.09.2019

Sivuhuomautuksena spämmistä ja opinnoista

Olen huomannut, että nyt kun aloin SEO-optimoimaan sivuani, täällä on paljon enemmän spämmiä kuin ikinä aiemmin. Kliksuttelin pois yli 300 spam viestiä tuossa viime viikolla. Mutta eipä se mitään, ne jäivät kaikki haaviin jo ennen julkaisua. 

DIMMY-koulutus menee hyvin. Olen viihtynyt mainiosti ja tunnen olevani ammatillisesti oikealla tiellä. Tärkeintä minulle on edelleen ja kuten aina kaikessa asioiden sosiaalinen aspekti. Vertaistuki. Tietenkin olen oppinut myös uutta, joten tästä on hyvä jatkaa. Työharjoittelu alkaa maanantaina ja odotan siltä aika paljon. Saan ainakin tehdä itsenäisesti kaikenlaista! 

Minulla on myös uusia suunnitelmia harrastuksiin! Ajattelin nimittäin lähteä päivittämään espanjankielen taitojani. Olen opiskellut aikoinani Niittylahden opistolla Reijolassa, Joensuun kupeessa lukion lyhyen oppimäärän espanjan kielessä. Opiskelin ja kirjoitin silloin samaan aikaan myös ranskasta laudaturin, mutta molemmat kielet on jääneet käyttämättömyyden vuoksi vähän huonoon jamaan. Nyt sitten olen päässyt puhumaan molempia kieliä ja sieltähän alkavatkin löytymään. Sanavarasto on tietenkin aivan onneton, mutta saan kuitenkin Google Translatorista irti aivan järjettömän paljon enemmän, kuin jos olisin täysin ummikko.

This post has already been read 2144 times!

Minnamoira – Follow me