Korpimaa*

Pelialalle.com kirjoittaa pelialasta Kajaanista käsin

Sisarjulkaisumme Pelialalle.com perustettiin tammikuussa 2014. Tarkoituksena on keskittyä valtakunnan tasolla pelialan uutisiin, pelien kehittämiseen ja siihen, miten pelialalle voi lähteä, kertoo yksi aktiivikirjoittajista Jarkko Remahl. Verkkojulkaisun muita kirjoittajia ovat kainuulaiset Matti Pihlajanmaa, Jari Junkkari ja veljensä Vesa Junkkari. Uusin vahdistus kirjoittajatiimiin on helsinkiläistynyt Anton Tempa.

Vaikka tarkoitus on keskittyä valtakunnalliseen pelimaailmaan, on Kajaani kiistämättä yksi pelialan aktiivisimmista keskittymistä, pelilukioineen ja AMK:n pelikoulutuksineen, joten on luonnollista, että kirjoitamme tietenkin eniten tästä Suomen vanhimmasta pelikoulutuksen kaupungista, jatkaa Remahl.

Havainnoimme Jari Junkkarin kanssa aikoinaan, ettei pelialasta kirjoitettu kovin paljon ja vaikka YLE onkin palkittu erityisesti pelialan uutisoinnistaan, on tilaa silti julkaisulle, joka keskittyy pelkastään peliala-uutisointiin. Peliarvioita emme kuitenkaan tee, kertoo Jarkko Remahl. Haluaisimme olla enemmänkin hakuteos, “Pelialan ABC”, maalailee hän. Lisäksi haluaisimme olla jollakin tavalla mukana markkinoimassa suomalaista pelialaa myös ulkomaille, mutta siitä, miten tämä toteutuisi, ei vielä ole suunnitelmaa.

Pelialalle:
facebook www


Total Page Visits: 251 - Today Page Visits: 2

You may also like...

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *